« Takaisin etusivulle

Uusiutuvat ja ydinvoima täydentävät toisiaan

Ydinvoima ja uusiutuvat eivät kilpaile keskenään suomalaisessa sähköntuotannossa. Kumpaakin tarvitaan. Ydinvoima soveltuu korvaamaan fossiilisia polttoaineita käyttäviä rannikon lauhdelaitoksia. Lähivuosina yksin Pohjolan Voimalta poistuu tai siirtyy varakapasiteetiksi fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa kapasiteettia 1 200 megawattia.

Biopolttoaineet ovat parhaimmillaan yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannossa (CHP), missä energiasta hyödynnetään lähes 90 prosenttia. EU:n asettama uusiutuvan energian velvoite lasketaan energian loppukulutuksesta, mikä puoltaa biopolttoaineiden käyttöä juuri yhdistetyssä tuotannossa.

Tuulivoima on merkittävä tekijä lisättäessä uusiutuvan energian osuutta – Suomessakin. Tuulivoiman tuotanto kuitenkin vaihtelee suuresti. Se kaipaa tuekseen sekä säätökykyistä tuotantoa, kuten vesivoimaa, että vakaata perusvoimaa – ydinvoimaa.

Energiatehokkuustoimet lisäävät sähkön käyttöä mm. silloin, kun öljyä korvataan sähköllä liikenteessä, lämmityksessä (lämpöpumput) ja teollisuudessa. Rakennusten energiatehokkuuden parantuessa kaukolämmön kasvu tasaantuu, joten CHP-sähköä ei enää voi lisätä. Siksi etenkin erillisen sähköntuotannon tarve kasvaa. Ydinvoima on toimiva ratkaisu erillisen sähköntuotannon ratkaisuksi.

Tutustu Olkiluoto 4 -hankkeeseen osoitteessa www.olkiluoto4.fi »

Bioenergiaohjelmalla 70 prosenttia Suomen biosähkökapasiteetista

Bioenergiaohjelmamme käsittää 14 uutta biopolttoaineisiin perustuvaa suurvoimalaitosta. Bioenergian lisäksi olemme rakentaneet tuulivoimaa 7 paikkakunnalle ja tehostaneet vesivoimaa kolmella jokialueella. Olemme Suomen suurin uusiutuviin energiamuotoihin investoiva yhtiö.

Biovoimalaitosten käyttämä polttoaine tulee pääosin lähialueilta. Polttoaineena hyödynnetään metsäteollisuuden sivutuotteita, hakkuutähteitä, peltoenergiaa sekä turvetta.

Lue lisää Pohjolan Voimasta osoitteessa www.pohjolanvoima.fi »

Lisätietoja:

Juha Poikola, viestintäjohtaja
Pohjolan Voima Oy
PL 40, 00101 Helsinki
puhelin (09) 693 061
etunimi.sukunimi@pvo.fi
info@pvo.fi

Valokuvat: Kai Tirkkonen, Hannu Vallas, Jyrki Kallio-Koski, Pohjolan Voiman arkisto, Teollisuuden Voiman arkisto