- suomeksi
- in English
Pohjolan Voiman käyttämät luonnonvarat ovat pääsiassa energianlähteitä, lähinnä polttoaineita. Niiden tarve vaihtelee vuosittain sähköntarpeesta riippuen. Eniten vaihtelee kivihiilen käyttö.
Kivihiiltä käytetään pääasiassa lauhdevoimalaitoksissa. Pohjolan Voiman voimaloista kivihiiltä käytetään pääasiassa Kristiinassa, Meri-Porissa, Porissa, Tahkoluodossa ja Vaskiluodossa.
Hiili hankitaan maailmanmarkkinoilta. Kivihiilen tuontimäärä Suomeen riippuu siitä, paljonko Pohjoismaissa sataa. Sateisina vuosina tuonti on vähäisempää, kuivina vuosina suurempaa. Sateisina vuosina sähkömarkkinoilla on tarjolla paljon pohjoismaisella vesivoimalla edullisesti tuotettua sähköä, kun taas kuivina ja kylminä vuosina kivihiilellä voidaan tuottaa tarvittavaa lisäsähköä.
Lisätietoa hiilen käytöstä Suomessa saa Hiilitieto ry:n sivuilta.
Pohjolan Voima on johtava biopolttoaineiden hyödyntäjä Euroopassa. Bioenergiaohjelmassaan Pohjolan Voima on rakentanut yhteensä 15 bioenergiavoimalaitosta. Tavoitteena on hyödyntää tehokkaasti voimalaitosten lähialueiden biomassoja metsistä ja pelloilta.
Pohjolan Voiman biovoimalaitoksissa käytetään polttoaineena esimerkiksi metsähaketta, kuorta, puunjalostuksen sivutuotteita, kuten sahanpurua ja lastua sekä ruokohelpiä.
Kierrätyspolttoaine (Recovered Fuel, REF) on jätteestä valmistettua polttoainetta. Se on yleensä energiajätettä, joka ei kelpaa materiaalikierrätykseen, kuten erilaisia muoveja tai likaista pahvia tai paperia.
Turvetta käytetään useissa puupolttoainetta pääpolttoaineena käyttävissä voimaloissa tukemassa tai täydentämässä puupolttoaineiden käyttöä sekä tasaamaan puun saatavuuden ja laadun vaihteluita. Kylmimpinä aikoina turpeella varmistetaan riittävä lämmönkehitys.
Pohjolan Voima hankkii pääosan polttoturpeesta alan suurimmilta toimittajilta. Pohjolan Voiman turpeen käyttö on noin 10 prosenttia Suomen energiaturpeen käytöstä.
Maakaasu on tehokas energialähde. Sen siirtohäviöt ovat pienet ja sen energia pystytään hyödyntämään tuotannossa lähes kokonaan. Se palaa täydellisesti ja sen savukaasut ovat puhtaita.
Pohjolan Voima hankkii maakaasun kaasuverkosta. Sen käyttö on suhteellisen vähäistä. Maakaasua käytetään joillakin voimalaitoksilla vara- ja käynnistyspolttoaineena.
Pohjolan Voima käyttää öljyä verraten vähän. Se on pääpolttoaine kahdessa huippuvoimalaitoksessa, Vaskiluodossa ja Kristiinassa. Lisäksi polttoöljyä käytetään vara- ja käynnistyspolttoaineena joissakin voimaloissa.
Pohjolan Voima hankkii käyttämänsä öljyn markkinoilta.
Pohjolan Voiman yhteisyritys TVO tuottaa ydinvoimaa. TVO:n ympäristöhallintajärjestelmä kattaa myös uraanin hankinnan.
Tarkempia tietoja uraanista TVO:n sivuilta.
Pohjolan Voimalla on kahdeksan omaa vesivoimalaitosta ja osuudet neljästä muusta. Vesivoiman tuotanto vaikuttaa alueellisesti ja paikallisesti maisemaan, vesistöön ja sen kalakantoihin.
Pohjolan Voima on harjoittanut määrätietoisesti vesiympäristöjen hoitoa ja kunnostusta 1980-luvulta alkaen suurelta osin vapaaehtoisesti yhdessä sidosryhmien kanssa.
Polttoaineisiin verrattuna muiden luonnonvarojen käyttö – vesivoimaa lukuun ottamatta – on merkitykseltään vähäistä. Voimalaitosten jäähdytysveden oton merkitys ympäristölle on vähäinen.
Voimalaitoksissa käytetään mm. voiteluöljyjä sekä vedenpuhdistukseen tai päästöjen vähentämiseen tarvittavia kemikaaleja. Määrältään merkittävin on rikinpoistoon käytettävä kalkkikivi, joka tuodaan Suomeen lähialueilta.
Katso myös kohta Päästöt.
Teollisuuden sähkönkulutuksen lasku ja leuto talvi vähensivät hiilen käyttöä polttoaineena. Vuonna 2012 hiiltä käytettiin 25 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Biopolttoaineiden käyttö sähkön ja lämmön tuotannossa jatkoi tasaista kasvua ja oli 0,5 terawattituntia edellisvuotta suurempi, kun taas kierrätyspolttoaineiden (REF) käyttö säilyi edellisen vuoden tasolla. Turvetta käytettiin 38 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Turvetta käytetään useissa bioenergiavoimalaitoksissa täydentävänä polttoaineena. Sateisen kesän jälkeen käytettävissä oleva turvevaranto oli poikkeuksellisen alhainen.Turvetta käytettiin edellisvuotta vähemmän.
Polttoaine |
Määrä, TWh |
| Kivihiili | 4,2 |
| Puu- ja peltobiomassa | 7,9 |
| Turvetta | 2,0 |
| Kierrätyspolttoaine (REF) | 0,4 |
| Maakaasu | 0,2 |
| Öljy | 0,2 |