Vesivoiman perusparannus

Perusparannushanke lisää vesivoimalaitosten tehoa

Vesivoiman perusparannus- ja tehostamisohjelma, VESPA, eteni vuonna 2009 suunnitellusti. Iijoessa sijaitsevan Haapakosken vesivoimalaitoksen perusparannustyöt saatiin valmiiksi huhtikuussa ennen kevättulvaa. Joulukuussa siirryttiin Maalismaan voimalaitokselle, jossa uusintatyöt alkoivat laitoksen kakkoskoneesta.

Vuonna 2005 käynnistyneessä VESPA-ohjelmassa uusitaan Iijoessa sijaitsevien viiden vesivoimalaitoksen koneet. Ennen Maalismaata tehostamisohjelmassa on kunnostettu Kierikin ja Haapakosken voimalaitokset. Maalismaan jälkeen perusparannustyöt etenevät Pahkakosken voimalaitokselle. Vesivoimalaitosten perusparannusohjelma tuo lisätehoa voimalaitoksiin noin 30 megawattia. 2010-luvun puoliväliin ulottuvan hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 50 miljoonaa euroa.

Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi valmistui

Ympäristövaikutusten arviointi Kollajan tekojärven ja vesivoimalaitoksen toteuttamisesta on valmistunut. Ympäristövaikutusten arviointi käynnistettiin keväällä 2007 sen jälkeen, kun Pohjois-Pohjanmaan energiastrategia oli suositellut sitä ja Suomen uuden hallituksen ohjelmaan oli kirjattu vesivoiman tuntuva lisääminen.

YVA-menettely päättyi lokakuussa 2009, kun yhteysviranomainen antoi lausuntonsa ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Viranomaisen lausunnon mukaan hanke heikentää merkittävästi Pudasjärven Natura-suojelua. Lausunto ei muodosta hankkeelle lopullista estettä, kunhan hanke voidaan toteuttaa Natura-suojelun vaatimalla tavalla. Kollaja-hankkeen toteuttaminen edellyttää koskiensuojelulain tarkistamista.

Lue lisää Kollaja-hankkeesta: www.kollaja.fi »