Henkilöstö valmis muutoksiin
Vuoden 2010 aikana selvitettiin henkilöstön näkemyksiä henkilöstötutkimuksella sekä verkkohaastattelulla. Lisäksi esimiehiltä kysyttiin esimiestyön ja johtamisen merkityksestä ja nykytilasta. Tutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia.
Pohjolan Voima on kaiken kaikkiaan hyvä työnantaja
Henkilöstö arvostaa Pohjolan Voimaa työnantajana. Vuoden 2010 henkilöstötutkimuksessa henkilöstön sitoutuneisuutta mittaava indeksi oli 73, kun se vuoden 2008 henkilöstötutkimuksen mukaan oli 65. Suomen vertailuarvo on 59.
82 % pitää Pohjolan Voimaa hyvänä työnantajana
78 % suosittelisi Pohjolan Voimaa työpaikaksi
82 % kokee, että voi osallistua tarpeeksi työnsä ja työtehtäviensä suunnitteluun
88 % kokee, että Pohjolan Voimassa on huolehdittu hyvin työturvallisuudesta
Uudistumista odotetaan
Pohjolan Voiman uudistumisen mahdollisuuksia ja haasteita kysyttiin verkkohaastattelussa, josta esille nousivat henkilöstön arvostus ja luottamus yritykseen, halu parantaa johtamis- ja viestintäkulttuuria sekä voimakas uudistumishalu. Esimiesten kyselyn tulokset osoittivat, että esimiehet toivovat Pohjolan Voimalta kehityshakuisuutta. Esimiehet ovat sitoutuneita Pohjolan Voiman tavoitteisiin ja kiinnittivät huomiota tavoitteiden säännölliseen seurantaan.

