Lämpövoima on tehokasta lämmön ja sähkön yhteistuotantoa

Viisi lämpövoimalaitostamme ovat yhteistuotantovoimalaitoksia. Ne tuottavat teollisuudelle prosessihöyryä ja yhdyskunnille kaukolämpöä. Lisäksi ne tuottavat sähköä.

Lähes kolmannes Suomen sähköstä tuotetaan lämmön ja sähkön yhteistuotannossa. Parhaimmillaan jopa 90 % polttoaineen energiasta voidaan näin muuttaa lämmöksi ja sähköksi.

Vuonna 2022 yhteistuotantolaitostemme tuottivat lämpöä 3,1 TWh ja sähköä yhteensä 1,2 TWh. Meillä ei ole sähkön erillistuotantolaitoksia eli lauhdevoimalaitoksia.

Polttoaineina pääosin puuperäiset polttoaineet

Polttoaineiden käyttö vaihtelee energiantuotannon mukaan. Yhteistuotantovoimalaitoksemme käyttävät pääosin polttoaineenaan metsäteollisuuden sivuvirtoja, puuperäisiä polttoaineita. Lisäksi käytetään turvetta ja kivihiiltä. Öljy ja maakaasu ovat käynnistys- ja varapolttoaineita.

Tavoitteenamme on rajata fossiiliset polttoaineet, turve mukaan lukien, käynnistys- ja varapolttoaineiksi vuoteen 2025 mennessä, mikäli markkinat sen sallivat. Etenemme määrätietoisesti kohti hiilidioksidineutraalisuutta.
Lue vastuullisuus-osiosta lisää siitä, miten sen teemme.

Tavoitteemme oli, että vuonna 2022 olemme vähentäneet turpeen käyttöä 60 % vuoden 2019 tasosta. Vuonna 2022 turpeen käyttömme oli 26 % vähemmän ja tavoitteemme jäi saavuttamatta. Syynä tähän oli metsäenergian heikko saatavuus.

Olemme johtavia kiinteiden biopolttoaineiden hyödyntäjiä Suomessa.

Kierrätyspolttoaine (Solid Recovered Fuel, SRF) on jätteestä valmistettua polttoainetta. Se on yleensä energiajätettä, joka ei kelpaa materiaalikierrätykseen, kuten likaista pahvia tai paperia.

Lämpövoiman päästöt laskusuunnassa

Lämpövoimatuotannon suurimmat ympäristövaikutukset syntyvät ilmakehään vapautuvista päästöistä. Kaikilla Pohjolan Voiman voimalaitoksilla on voimassa olevat ympäristöluvat. Lämpövoimalaitoksillamme on EU:n päästökauppaan liittyvät kasvihuonekaasujen päästöluvat ja päästöoikeudet.

Hiilidioksidipäästömme ovat olleet laskusuunnassa pääasiassa kivihiilen käytön vähenemisen vuoksi. Vuonna 2023 lämpövoimatuotannon hiilidioksidipäästöt olivat 0,2 miljoonaa tonnia.

Kehityshankkeilla lisää joustavuutta

Strategiamme tavoitteiden toteuttamiseksi olemme käynnistäneet useita erilaisia kehityshankkeita hiilidioksidineutraalisuuteen, säätökykyyn ja tuotanto-omaisuuden hoitoon liittyen.

Etsimme uudenlaisia ratkaisuja ja pyrimme

  • entistä pienempiin päästöihin
  • parempaan toimintavarmuuteen
  • suurempaan tehokkuuteen
  • lisääntyvään joustavuuteen sekä
  • pienempiin elinkaarikustannuksiin.

Esimerkiksi Lappeenrannassa Kaukaan Voiman biovoimalaitoksella on pystytty pienentämään laitoksen kattilan ja turbiinin minimitehoa lähes 20 %. Tämä vähentää polttoaineen käyttöä ja laitoksen päästöjä sekä lisää laitoksen sähköntuotannon joustavuutta.

Kehitämme lämpöä ja sähköä tuottavien yhteistuotantolaitostemme polttoaineiden käyttöä siten, että turpeen ja fossiilisten polttoaineiden käyttö voidaan rajata markkinatilanteen mukaan käynnistys- ja varapolttoaineiksi.

Kehitämme tuotantomme säätökykyä ja parannamme elinkaarikustannusten hallintaa sekä tuotantoprosesseja. Otamme hankkeissamme huomioon myös kiertotalouden tavoitteet. Lue lisää kiertotalouden edistämisestä vastuullisuus-osiosta.

Hyödynnämme kehitystyössä digitalisaation ja tiedolla johtamisen tuomat uudet mahdollisuudet. Satsaamme älykkyyteen ja matalan kynnyksen pilottihankkeisiin, joita toteutamme yhteistyöverkostojemme kanssa.