Entä jos neuvotellaan? Aktiiviseen ympäristönhoitopolitiikkaan

 
 

Yhteistyö ja keskustelu eri sidosryhmien kanssa on yrityksille normaalia arkea. Yhteistyö asukkaiden, viranomaisten ja muiden tahojen kanssa juontaa Pohjolan Voimassa juurensa 1980-luvun alkuun, käytännön elämän helpottamiseen.

PVO-Vesivoiman vanhoissa dokumenteissa kuvataan, miten yhtiön nykymuotoinen sidosryhmäyhteistyö sai alkunsa 1980-luvun lopulla. Viranomaisten, lähikuntien sekä alueen asukkaiden ja kalastajien kanssa alettiin käydä tuolloin systemaattista vuoropuhelua.

Sieltä se laajeni koko Pohjolan Voima -konsernia käsittäväksi toimintatavaksi.

Parempi sopia kuin sotia

Alku oli käytännöllinen. 1980-luvun alussa yhtiöön töihin tulleet nuoren polven ihmiset alkoivat kehittää toimivia suhteita voimalaitosten vaikutusalueiden asukkaisiin, kun satoja asianosaisia käsittävät prosessit kulkivat vuodesta toiseen eri oikeusasteissa.

Keskustelemalla ja sopimalla asioita saatiin vedettyjä pois oikeusprosessista. Ihmiset olivat helpottuneita, keskusteluyhteydet avautuivat vähitellen. Toimintatavan muutos alkoi kehittyä.

Ensin keskusteltiin vaivihkaa

Ensin keskusteluyhteyksiä luotiin puolisalaa, kertomatta yhtiön johdolle. Vielä 1970-luvulla asenteet yrityksissä olivat sen suuntaisia, että kunhan lakeja noudatetaan, ei muita keskusteluyhteyksiä tarvita.

Kun tuloksia alkoi näkyä, asenteet ja toimintatavat alkoivat muuttua. Vahinkoasioita alettiin korjata aktiivisesti itse. 1980-luvulla puhuttiin nimenomaan vahinkoasioista: vasta myöhemmin laajempi käsite, ympäristöasiat, tulivat yleiseen kielenkäyttöön.

Laajapohjaisen yhteistyö opettelua

Samoihin aikoihin, 1980-luvun lopulla, alkoi kehittyä myös laajapohjainen yhteistyö. 1980-luku oli kansainvälinen vesihuollon vuosikymmen. Suomessa sen aikana parannettiin haja-asutusalueiden vesihuoltoa.

Pohjolan Voimalla ja sen vesivoimayhtiöllä oli jokivarressa vesihuoltovelvoitteita. Yhtiössä alettiin miettiä yhdessä alueen kuntien kanssa, että jokivarsiin olisi järkevää tehdä yhtenäiset runkojohdot. Kunnissa oltiin samaa mieltä.

Asukkaiden vesihuolto saatiin kuntoon ja samalla opittiin, miten asioita hoidetaan laajemman piirin yhteistoimintana.

Yhteistyöstä tulee itseisarvo

1980-luvulta eteenpäin erilaisia ympäristöhankkeita on viety eteenpäin yhdessä. Yhteistyöstä on tullut itseisarvo. Vuonna 1989 toimintatapa kirjoitettiin Pohjolan Voiman viralliseksi aktiiviseksi ympäristönhoitopolitiikaksi.

Konsernin mittavin vapaaehtoinen ympäristönhoitourakka alkoi 1991 ja kesti lähes kymmenen vuotta. Sen aikana kunnostettiin ja maisemoitiin Iijoen luonnonuomia, jotka olivat kuivuneet voimalaitosten rakentamisen yhteydessä.Eroosiolta suojattua rantaa Iijoen keskijuoksulla

Kunnostusohjelman kuluessa opittiin myös yhteistyötä eri viranomaisten kanssa, sillä kunnostusohjelma oli yhtiön, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen ja Yli-Iin kunnan yhteinen ponnistus. Alussa ympäristökeskus ohjasi hankkeelle työllistämisvaroja. Myöhemmin sitä rahoittivat Euroopan aluekehitysrahasto ja valtio.

Paikallisen yhteistyön periaatteet jatkuvat

1990-luvun puolivälissä Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen silloinen johtaja kuvasi Voimaviesti-lehdessä Iijokea ”yhteisvastuullisuuden koelaboratorioksi, jossa ongelmat on todettu ja tunnistettu ja haettu kestäviä ratkaisuja. Iijoella on jo kauan ollut tapana, että samaan neuvottelupöytään otetaan kaikki osapuolet eli yhtiöt, kunnat, kalastajat, ranta-asukkaat ja mökkiläiset.”

Paikallisen yhteistyön perusperiaatteet pätevät yhä: asioita käydään läpi saman pöydän ääressä käytännöllisesti tarpeiden ja haasteiden kautta. Paikallinen yhteistyö toimii hyvin.

Kirjoitus on osa Pohjolan Voiman 75-vuotisjuhlavuoteen liittyvää sarjaa, jossa peilataan yrityksen toimintaa muuttaneita asioita eri vuosikymmenillä.