Blogikirjoitus

 
 

Rohkeasti eteenpäin

12.6.2012 11.14 | Riitta Larnimaa

Pohjolan Voimalla on aina ollut rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Vuosikymmeniä käytössä olevia paljon pääomia sitovia investointeja ei voi tehdä yksinomaan ajan trendien mukaan. On tutkittava uutta, tunnusteltava herkällä korvalla ympäröivää maailmaa ja tehtävä rohkeita ratkaisuja. Kun päätös on tehty, on uskottava siihen ja elettävä sen kanssa vuosikymmeniä eteenpäin.


Rohkealla polulla jatkamme tulevaisuudessakin. Siitä esimerkkinä on muun muassa Vaasaan nouseva osakkuusyhtiömme Vaskiluodon Voiman kaasutinlaitos, joka on omassa luokassaan maailman ensimmäinen.

Pohjolan Voiman tarina alkoi vesivoimasta vuonna 1943. Ajanvirrassa siitä on kasvanut osaamiseltaan ja tuotantorakenteeltaan monipuolinen energiapalvelutalo. Toimintaperiaatteemme on säilynyt läpi historiamme entisellään: tuotamme sähköä ja lämpöä omakustannushintaan osakkaillemme. Historiamme on osa suomalaisen yhteiskunnan sotien jälkeisen ajan historiaa. Nykypäivään sieltä kantaa hedelmää rohkeuden lisäksi halu katsoa eteenpäin ja kantaa vastuuta kulloisenkin ajan hengessä.

Uudistuneet nettisivumme kertovat tarinaamme, jossa keskeisellä sijalla ovat investoinnit yhteiseen tulevaisuuteen. Tahtotilamme on investoida tulevaisuuteen monipuolisesti, ympäristöä kunnioittaen, vuorovaikutteisesti ihmisiä arvostaen ja eteenpäin katsoen. Jotta tämä olisi mahdollista, odotamme yhteiskunnalta päätöksiä, jotka varmistavat meille pitkäjänteisen ja ennustettavan toimintaympäristön.

Riitta Larnimaa
johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet

P.S. Uusia kirjoituksia tulossa syksyn mittaan!

Ei kommentteja "Rohkeasti eteenpäin"

Kommentoi "Rohkeasti eteenpäin"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.