Blogikirjoitus

 
 

Biohiili: paljon hyvää, mutta kehitettävää riittää…

12.6.2014 9.33 | Jorma Isotalo

Olemme Pohjolan Voimassa tutkineet jo kauan sitä, miten kivihiiltä voitaisiin korvata hiililauhdevoimaloissa uusiutuvilla polttoaineilla. Viime vuosina olemme aprikoineet varsinkin sitä, voisiko biohiiltä polttaa yhdessä kivihiilen kanssa. Onnistuisiko se? Pitäisikö polttokattiloita jotenkin muuttaa?


Taustalla ikivanhaa huipputekniikkaa

Biohiili on nimensä mukaisesti bioainesta, jota on osittain hiilletetty. Meidän tapauksessamme kyse on torrefioidusta eli paahdetusta metsäperäisestä puuaineksesta.

Uutta lähestymistavassa on se, että puusta ei tehdä koksia, vaan biopolttoainejalostetta teollisen prosessin keinoin. Koksin ja sysien tekeminen alkeellisin menetelmin on sinänsä tuhansia vuosia vanhaa tekniikkaa. Se on tunnettu jo rautakauden ajoilta. Raudanvalmistuksen keksiminen on eräs ihmiskunnan suurimpia keksintöjä, jossa koksia tarvitaan vielä tänä päivänäkin.

Sukua koksin valmistukselle

Torrefiointitekniikkaa voidaan pitää koksin valmistuksen sukulaisena. Siinä ei kuitenkaan maksimoida hiilipitoisuutta, kuten koksin valmistuksessa. Siinä koetetaan maksimoida valmistettavan biohiilen energiasisältöä ja parantaa sen jauhautuvuusominaisuuksia. Tämä siksi, että biohiili soveltuisi mahdollisimman pienin muutoksin kivihiilikattilan polttoaineeksi korvaamaan kivihiiltä.

Torrefiontitekniikan kehitystarve nousi esiin reilut viisi vuotta sitten mahdollisuutena vähentää hiilidioksidipäästöjä. Eipä tarvinnut keksiä pyörää kokonaan uudelleen, kun taustalla oleva puukoksin valmistus oli ennestään tunnettu.

Voidaan valmistaa, kuljettaa, käyttää

Biohiiltä todellakin voidaan valmistaa, kuljettaa ja käyttää hiililauhdevoimalassa seospoltossa. Tämä selvisi kaksivuotisessa tutkimusprojektissa, jossa PVO-Lämpövoima oli mukana.

Hiililauhdevoimalan kattilaankaan ei tarvita merkittäviä mekaanisia muutoksia, kun seossuhde on 50 % biohiiltä ja 50 % kivihiiltä. Tutkimuksemme osoittivat, että mikäli biohiiltä on enemmän, tulipesän korroosiosta alkaa tulla ongelma.

Biohiilen käyttö vähentää hiilidioksidipäästöjä samassa suhteessa kuin sitä käytetään. 50 % biohiiltä polttoseoksessa vähentää siis CO2-päästöjä saman verran.

Paljon hyvää, mutta…

Eikö kuulostakin hyvältä? Biohiilessä on kuitenkin yksi pulma: sen valmistaminen maksaa vielä paljon. Se on muuttuvilta kustannuksiltaan paljon kivihiiltä kalliimpaa. Biohiilen valmistusprosessi kaipaa vielä kehittämistä, että biohiilen hinta saadaan kilpailukykyisemmäksi.

Kustannukset megawattituntia kohti ovat sitä luokkaa, että biohiilestä ei ole pelkässä sähköntuotannossa kilpailijaa kivihiilelle. Yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa se voisi olla, sopivien tukien avulla.

Suuretkin ovat kiinnostuneet

Olemme olleet pioneereja biohiilen käytön tutkimuksessa. Nyt myös isot tekijät, kuten mm. Valmet ja Andritz, ovat kiinnostuneet siitä.  Paino on vielä teknologiassa, eikä suuren mittakaavan tuotantoa ole vielä Suomessa.

Esimerkiksi sellutehdas tai voimalaitos voisivat hyvinkin valmistaa oman tuotantonsa ohessa myös biohiiltä. Mutta koska olen insinööri ja vielä teknologiapäällikkökin, ennustajaksi en rupea. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Jorma Isotalo
teknologiapäällikkö

Lue biohiilestä tarkemmin Pohjolan Voima -lehden sivulta 14.

 

 

 

Ei kommentteja "Biohiili: paljon hyvää, mutta kehitettävää riittää…"

Kommentoi "Biohiili: paljon hyvää, mutta kehitettävää riittää…"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.