Uutinen

 
 

Suomen ensimmäinen smolttien ohjausaita Iijoelle

Lohen ja taimenen vaelluspoikasten (smoltti) ohjausaita rakennetaan kuluvan talven aikana. Aita asennetaan Iijoen Haapakoskelle alkukesällä 2019. Aidan toimivuutta tutkitaan aluksi kahden vuoden ajan. Toimenpide on osa Iijoen vaelluskalakärkihanketta. 

Lohikalojen alasvaelluksen turvaaminen on tärkeää rakennetuilla jokialueilla. Useat tutkimukset osoittavat, että smolttien vaellus hidastuu ja osin pysähtyy voimalaitoksilla. Lisäksi osa smolteista vammautuu tai kuolee uidessaan turbiinien läpi. Tähän haasteeseen etsitään nyt ratkaisua Iijoella. Haapakoskelle rakennetaan kelluva, 180 metriä pitkä ja kahden metrin syvyyteen ulottuva smolttien ohjausaita.

Ohjausrakenteen urakkakilpailun voitti Katera Steel Oy. Rakenteen suunnittelee Ponvia Oy. Suunnittelun ja rakentamisen seurantaan on perustettu erillinen ohjausryhmä.

Olemme toimittaneet vastaavantyyppisiä rakenteita aiemminkin, tosin eri käyttötarkoitukseen eli tukkien uittojohteiksi, kertoo toimitusjohtaja Taisto Suutari Katera Steel Oy:stä.   

Aidan avulla smoltit ohjataan haluttuun kohtaan voimalaitospatoa; Haapakosken tapauksessa voimalaitoksen ja ohijuoksutusluukkujen väliselle alueelle. Ensivaiheessa on tärkeää saada ohjausaita toimimaan toivotulla tavalla. Aidan toimivuuden tutkimisesta vastaa lähivuosina Luonnonvarakeskus. Myöhemmässä vaiheessa smolteille on tarkoitus rakentaa alasvaellusväylä padon yhteyteen. Ohjausaidasta ja alasvaellusväylästä syntyvä alasvaellusreitti voi jatkossa toimia myös kudulta palaavien lohikalojen (talvikko) ja muiden kalojen vaelluksen apuna.

Vaelluskalojen palauttamisessa otetaan isoja askelia Iijoella. Nyt päästään ensimmäistä kertaa tutkimaan smolttien ohjausrakenteita Suomessa. Tutkimustuloksia voidaan vertailla aiemmin Iijoen otva -hankkeessa tehtyyn smolttitutkimukseen, toteaa tutkija Riina Huusko Luonnonvarakeskuksesta.

Iijoen vaelluskalakärkihankkeen toimenpiteet ovat: Raasakan voimalaitospadon kalatie, smolttien alasvaellusratkaisut, pienpoikasten istutusohjelma, lohien ja meritaimenien ylisiirrot sekä toimenpiteet Raasakan ja Maalismaan vanhoilla uomilla. Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö, PVO-Vesivoima Oy, Ii, Oulu, Pudasjärvi, Taivalkoski, Kuusamo, Metsähallitus, Pohjois-Pohjanmaan liitto sekä Iijoen vesistön kalastusalue. Hankkeen hallinnoija on Pohjois-Pohjanmaan liitto. Kyseessä on Suomen suurin vaelluskalahanke.

Lisätietoja Iijoen vaelluskalakärkihankkeesta: Projektipäällikkö Mirko Laakkonen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, puh. 040 685 4036, mirko.laakkonen@pohjois-pohjanmaa.fi

Lisätietoja Haapakosken voimalaitoksesta: Asiantuntija Matti Åman, PVO-Vesivoima Oy, puh. 050 303 8621, matti.aman@pvo.fi

Lisätietoja smolttien alasvaellustutkimuksista: Tutkija Riina Huusko, Luonnonvarakeskus, puh. 029 532 2192, riina.huusko@luke.fi

Ponvia Oy, Yleispiirustus Iijoen Haapakoskelle rakennettavasta smolttien ohjausaidasta
Luonnonvarakeskus, Iijoen 2-vuotias lohismoltti. Smoltit eli alasvaeltavat poikaset lähtevät vaellukselle kohti merta tyypillisesti 2 - 4-vuotiaina.