Uutinen

 
 

Pohjolan Voiman ensimmäinen podcast on julkaistu - kuuntele ja osallistu keskusteluun!

Pohjolan Voimalla on nyt oma podcast, jossa puhutaan energiasta, ilmastonmuutoksesta ja tulevaisuudesta. Pallo hallussa -podcastin isäntänä toimii toimitusjohtaja Ilkka Tykkyläinen, jonka keskustelukumppanina kuullaan toinen toistaan mielenkiintoisempia vieraita.

Sarjan aloitusjaksossa Ilkka Tykkyläinen saa vieraakseen erittäin ajankohtaisen vieraan, Laura Kolehmaisen. Hän on Ilmastoveivi2019-kampanjan perustaja ja keulahahmo. Kaksikko keskustelee teoista, tahdosta, uskalluksesta ja vaikuttamisesta.

– On hienoa kuulla Lauran kertomana, kuinka Ilmastoveivi sai alkunsa ja miten hän on saanut innostettua kymmenet tuhannet ihmiset allekirjoittamaan ilmastonmuutoksen hillintää ajavan vetoomuksen, Ilkka Tykkyläinen kertoo.

Tykkyläinen ja Kolehmainen pohtivat vastauksia siihen, miksi nuoret ovat teoissa ja toimissaan rohkeampia kuin vanhemmat sukupolvet. Mistä rohkeus tulee? Kenellä on halua ja kykyä hillitä ilmastonmuutosta? 

– Meidän sukupolvellamme on antaa ilmastokysymyksen päätöksentekoon draivia ja kunnianhimoa, rohkeutta ja uskallusta. Himmaaminen on tosi vaarallista, koska se vaikuttaa suoraan meidän tulevaisuuteemme, Kolehmainen pohtii.

Kevään ja kesän aikana podcastista ilmestyy vielä kaksi uutta jaksoa, ja sarja jatkuu taas syksyllä. Keskustelua käydään somessa tunnisteella #pallohallussapodcast.

Podcastin pääset kuuntelemaan verkkosivuillamme osoitteessa https://www.pohjolanvoima.fi/uutishuone/podcastit.

Se tulee myös kuunneltavaksi Spotifyhyn, Applen podcast-palveluun, Google Podcastsiin sekä useimpiin Android- ja iOS-podcast-sovelluksiin.