Jani Pulli, PVO-Vesivoiman toimitusjohtaja ja Pohjolan Voiman energiapäällikkö

Jani Pulli on nimitetty PVO-Vesivoima Oy:n toimitusjohtajaksi. Pulli seuraa tehtävässä Pertti Pietistä, joka siirtyy suunnitellusti eläkkeelle. Pulli aloittaa tehtävässä 1.9.2020. Hän jatkaa myös nykyisessä tehtävässään Pohjolan Voima Oyj:n energiapäällikkönä.

”Omasta ja PVO-Vesivoima Oy:n hallituksen puolesta haluan jo tässä yhteydessä kiittää Pertti Pietistä arvokkaasta työstä yhtiön toimitusjohtajana viimeisen kymmenen vuoden aikana”, toteaa Pohjolan Voima Oyj:n toimitusjohtaja Ilkka Tykkyläinen. ”Näinä vuosina energiatoimiala ja myös PVO-Vesivoima ovat eläneet voimakkaassa muutoksessa. Pietisen johtajuus on ollut keskeisessä roolissa PVO-Vesivoiman kehityksessä.”

”Pohjolan Voiman strategia kiteytyy kolmeen teemaan: markkinaehtoisesti kohti hiilidioksidineutraalisuutta, säätökyvyllä kilpailuetua ja tuotanto-omaisuuden hoidon huippuosaajaksi. Vesivoima on erittäin tärkeässä roolissa Pohjolan Voiman strategiassa. Jani Pullin tausta ja osaaminen antavat erinomaiset edellytykset johtaa ja kehittää PVO-Vesivoimaa yhdessä PVO-Vesivoiman henkilöstön ja Pohjolan Voiman resurssien kanssa niin, että yhtiö pystyy parhaalla mahdollisella tavalla vastaamaan osakkaiden tarpeisiin ja keskeisten sidosryhmien odotuksiin myös tulevaisuudessa”, Tykkyläinen toteaa.

Lisätietoja: Ilkka Tykkyläinen puh. 040 670 6056