Iijoen latvavesillä Irninjoen ympäristövirtaamaa kasvatetaan keväisin osana Irninjoen säännöstelyn kehittämisen yhteistyösopimusta. Sopimuksen seurantatuloksissa on paljon hyvää, ja kehittämistä jatketaan.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Taivalkosken kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, Taivalkosken kunta ja PVO-Vesivoima Oy solmivat kesällä 2017 sopimuksen Taivalkosken kunnan alueella virtaavan Irninjoen säännöstelyn kehittämisestä ja kattavasta toimenpiteiden seurannasta. Sopimuksen tavoitteena on parantaa Irninjoen virtaamaolosuhteita joen kalaston ja muun vesieliöstön kannalta mm. määrittämällä yhteisesti jokeen tulva-aikainen minimijuoksutus.

Yhteistyösopimuksen seurantatulosten perusteella kevätaikaista säännöstelypadon minimijuoksutusta kasvatetaan vuodesta 2020 alkaen vähintään kolmen vuoden ajaksi tasolta 2,0 m3/s tasolle 3,5 m3/s. Lupaehtojen mukaan Irnijärven säännöstelypato saisi tuolloin olla kokonaan suljettuna.  Yhteistyösopimuksen perusteella on seurattu Irninjokeen rakennettujen kutusoraikkojen pysyvyyttä ja tilaa, sekä harjuksen ja taimenen saaliiden ja poikastuotannon kehitystä.

Seurantatuloksissa paljon hyvää mutta myös kehitettävää

PVO-Vesivoima Oy toteutti syksyllä 2017 Irninjoen alueelle etenkin harjukselle soveltuvia kutusoraikkoja yhteistyösopimuksessa sovitun mukaisesti.  Seurantatulosten mukaan soraikot ovat pysyneet paikoillaan varsin hyvin ja niiden pinta-ala ja laatu täyttivät asetetut kriteerit vuosina 2018 ja 2019 toteutettujen kartoitusten perusteella. Myös alueelle järjestetyn kirjanpitokalastuksen harjussaaliit täyttivät asetetut kriteerit suhteessa vertailualueiden saaliisiin.

Tehtyjen kutusoraikkojen ja määritellyn minimivirtaaman vaikutuksia harjuksen poikastuotantoon seurattiin loppukesästä 2018 ja 2019 sähkökoekalastusten avulla. Harjuksen pienpoikastiheyksien osalta sopimuksessa asetetut kriteerit jäivät täyttymättä. Tämän vuoksi kevätaikaista ja harjuksen kutuun ajoittuvaa juoksutusta nostetaan nyt vähintään 3,5 m3/s:iin. Muuna aikana juoksutus on vähintään 4,0 m3/s.

– Tulosten perusteella olemme onnistuneet kutusoraikkojen kunnostamisessa Ininjoelle yhteistyössä. Kattava seuranta mahdollistaa myös sopivan virtaamatason määrittämisen saatujen kokemusten ja tulosten perusteella. Nyt sovittu virtaaman kasvatus lisännee jatkossa myös harjuksen poikastiheyksiä, sillä emokalastoa alueella toteutetun kirjanpitokalastuksen tulosten mukaan on, toteaa ympäristöasiantuntija Jyrki Salo PVO-Vesivoima Oy:stä.

– Irninjoelta saatavat kokemukset ja seurantatulokset ovat tärkeitä myös siinä mielessä, että niitä voidaan hyödyntää muiden jokien kehittämishankkeissa, jatkaa johtava vesitalousasiantuntija Kimmo Aronsuu Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Harjuksen poikastiheyden seurantaa jatketaan vuosittain ainakin vuoteen 2022 saakka, jonka jälkeen on mahdollista arvioida vuosina 2020-2022 käytetyn ympäristövirtaaman vaikuttavuutta. Myös kirjanpitokalastusta jatketaan ja kutusoraikkojen pinta-ala ja tila kartoitetaan kattavasti keväällä 2022.

Lisätietoja:

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus: Kimmo Aronsuu, johtava vesitalousasiantuntija, puh. 040-718 1237

PVO-Vesivoima Oy: Jyrki Salo, ympäristöasiantuntija, PVO-Vesivoima Oy, puh. 050-305 8299

Taivalkosken kunta: Kari Siikaluoma, maarakennusmestari, puh. 0400-126 455

Taivalkosken kunnan ympäristönsuojeluviranomainen: Teemu Junttila, ympäristötarkastaja, puh. 040-751 2047