Pohjolan Voima on julkaissut vuoden 2015 vuosikertomuksen on julkaistu 18.3.2016 klo 12.00.

Vuosikertomus sisältää toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.12015 – 31.12.2015.

Vuosikertomuksen teemana on vastuullisuus

Vastuullinen toimintatapa on osa Pohjolan Voiman strategiaa. Päivitimme vastuullisen yritystoiminnan käytäntömme vuonna 2015. Vastuullisuusohjelmaan on nostettu kymmenen merkittäväksi tunnistettua asiaa.  Vastuullisuus Pohjolan Voimassa tarkoittaa taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöasioiden vastuullista hallintaa ja näkyy toiminnassamme monin tavoin.

Vuonna 2015 Pohjolan Voiman sähköntuotanto oli 12,9 terawattituntia (TWh). Pohjolan Voiman osuus kaikesta Suomessa tuotetusta sähköstä oli noin 20 prosenttia. Lämmön tuotanto oli yhteensä 5,3 TWh. Vesivoimatuotannossa saavutettiin kaikkien aikojen tuotantoennätys. Energiantuotantomme lisäksi kerromme vuosikertomuksessamme myös ympäristö- ja henkilöstöasioista sekä investoinneitamme.

Vuosikertomus on luettavissa suomeksi ja englanninkielisenä käännöksenä pdf-muodossa nettisivuiltamme.

Lisätietoja:

Minna Laakso, talousjohtaja, Pohjolan Voima Oyj, puh. 010 478 6421