Ilmoita väärinkäytöksistä
Meille on tärkeää toimia vastuullisesti, läpinäkyvästi ja eettisesti kaikessa tekemisessämme. Haluamme varmistaa, että mahdolliset väärinkäytökset tai epäasiallinen toiminta tulevat tietoomme ja että niihin voidaan puuttua asianmukaisesti.
Olemme ottaneet käyttöön ilmoittajansuojelulain mukaisen ilmoituskanavan, jonka kautta myös ulkoiset sidosryhmämme – kuten toimittajat ja yhteistyökumppanit – voivat luottamuksellisesti ilmoittaa ilmoittajansuojelulain mukaisiin lainsäädäntöalueisiin kuuluvista rikkomuksista tai muista epäillyistä väärinkäytöksistä tai muusta huolestuttavasta toiminnasta, joka liittyy yhtiömme toimintaan.
Ilmoituksen voit tehdä nimettömästi, mutta ilmoituksen tekijän henkilöllisyys suojataan lain edellyttämin tavoin silloinkin, kun teet ilmoituksen omissa nimissäsi. Kaikki ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti riippumattoman tahon toimesta. Asiaa käsittelevät aina nimetyt henkilöt, joilla on velvollisuus asian luottamukselliseen käsittelyyn ja henkilötietojen salassapitoon.
Kanava on tarkoitettu esimerkiksi seuraavanlaisten tilanteiden ilmoittamiseen:
- epäilyt lahjonnasta tai korruptiosta
- eturistiriidat
- ihmisoikeusrikkomukset
- kilpailulainsäädännön rikkomukset
- tietoturva- tai tietosuojaloukkaukset
- syrjintä, häirintä tai muu epäasiallinen kohtelu
- muut eettiset tai lainvastaiset rikkomukset
Ilmoituksen tekijä saa lainmukaisen suojan niin sanottuja vastatoimia vastaan. Toisin sanoen ilmoituksen tekijälle ei koidu ilmoittamisesta kielteisiä seurauksia.
Toivomme, että ilmoituskanavaa käytetään vastuullisesti ja vilpittömässä hengessä. Jokainen ilmoitus auttaa meitä kehittämään toimintaamme ja ylläpitämään luottamusta sidosryhmiemme kanssa.
Näin teet ilmoituksen:
- Siirry ilmoituskanavaan: Ilmoituskanava
- Valitse kieli ja seuraa ohjeita.
- Kuvaile tapahtunut mahdollisimman selkeästi ja konkreettisesti.
- Voit halutessasi liittää mukaan asiakirjoja tai muuta aineistoa.
- Päätä, haluatko tehdä ilmoituksen nimettömästi vai omalla nimelläsi.
- Saat ilmoituksen jälkeen tunnuksen, jonka avulla voit seurata asian käsittelyä tai täydentää tietoja myöhemmin.
Henkilötietojen käsittely ilmoituskanavan yhteydessä perustuu Pohjolan Voiman oikeutettuun etuun, lakisääteiseen velvoitteeseen ja/tai oikeusvaateen laatimiseen, esittämiseen tai puolustamiseen. Lisää tietoja tiedonkeruusta ja käsittelystä löydät Pohjolan Voiman tietosuojaselosteesta.
Jos kyseessä on tavanomainen Pohjolan Voiman liiketoimintaa koskeva yhteydenotto tai tiedustelu, pyydämme käyttämään yleistä palautelomaketta.
Tutustu myös:
Pohjolan Voiman vastuullinen liiketapapolitiikka
Vastuullinen toimittaja – Pohjolan Voiman toimintaohje toimittajille