Rauman Biovoiman voimalaitos

Teollisuuden Voima Oyj (TVO) ja Rauman Biovoima Oy aloittavat yhteistyön, jossa Olkiluodon voimalaitoksilla syntyvää valvonnasta vapautettua huoltojätettä käsitellään Rauman Biovoiman lämmön ja sähkön yhteistuotantovoimalaitoksen prosessissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa hyödynnetään ydinvoimaloissa syntynyttä huoltojätettä. Ensimmäinen pilottierä lähtee Olkiluodosta Rauman Biovoimalle marraskuun aikana.

Nyt alkavan yhteistyön tavoitteena on lisätä jätteen hyödyntämistä. Aiemmin vastaavat jätteet on sijoitettu maaperään. Uuden toimintamallin etuna on, että jäte saadaan nyt ensimmäistä kertaa hyötykäyttöön polttamalla siitä energiaa. Aikaisempi loppusijoitusprosessi on myös ollut huomattavasti kalliimpi toteuttaa, ja jätteen pakkaamiseen ja säilömiseen on vaadittu luonnonvaroja.

Valvonnasta vapautettu huoltojäte on säteilyominaisuuksiensa perusteella todettu vaarattomaksi ihmisille ja ympäristölle. Sen vuoksi se ei enää kuulu säteilyvalvonnan piiriin, vaan sitä voidaan käsitellä kuten muuta polttokelpoista yhdyskuntajätettä. Nyt käyttöön otettava toimintamalli on Säteilyturvakeskuksen (STUK) hyväksymä ja perustuu viranomaisen antamaan ohjeistukseen.

”Valvonnasta vapautetun huoltojätteen vastaanottaminen tukee erinomaisesti Rauman Biovoiman systemaattista toimintaa kiertotalouden ja kestävän tuotannon edistäjänä”, kertoo Markus Pyykönen, Rauman Biovoiman toimitusjohtaja.

Olkiluodosta saapuvaa jäte-erä ei vaadi muutoksia, erityistoimenpiteitä tai -järjestelyjä Rauman Biovoiman prosesseissa, vaan Olkiluodosta tulevaa jätettä käsitellään kuten mitä tahansa kierrätyspolttoainetta.

Poltettavaksi lähetettävä jäte koostuu esimerkiksi haalareista, hanskoista ja suojamuovista, joista on etukäteen poistettu polttoon huonosti soveltuvat materiaalit.

Polttokäsittely käynnistyy vajaan kymmenen kuution pilottierällä loppuvuoden aikana. TVO arvioi, että tällaista polttoon soveltuvaa huoltojätettä syntyy Olkiluodossa vuosittain noin 30–80 kuutiota.

Lisätietoja:

Markus Pyykönen, toimitusjohtaja, Rauman Biovoima Oy, markus.pyykonen@pvo.fi, puh. 040 840 2428

TVO:n tiedote 11.11.2025

Rauman Biovoima Oy on Pohjolan Voima Oyj:n 72-prosenttisesti omistama yhtiö, jolla on biovoimalaitos Raumalla UPM:n tehdasalueella. Lämmön ja sähkön yhteistuotantovoimalaitos tuottaa lämpöä ja sähköä UPM:n paperitehtaalle ja Rauman Energiallewww.raumanbiovoima.fi