
”Me Voimalohessa huolehdimme omistajiemme, PVO-Vesivoima Oy:n ja Kemijoki Oy:n kalatalousvelvoitteista. Velvoitteiden täyttäminen jo sinällään kuuluu kestävään toimintaan. Lisäksi pyrimme nykyisin kehittämään esimerkiksi kalankasvatusta sekä sen menetelmiä ja istutuskäytäntöjä.
Omat tehtäväni liittyvät erityisesti vaelluskalojen palauttamiseen, joten vastuullisuus on erottamaton osa työtä. Tekeminen on siis velvoitteista huolehtimisen rinnalla tehtävää ja omistajillemme vapaaehtoista monimuotoisuuden kehittämistä. Se myös juontuu sekä heidän että Voimalohen strategioista. Tehtäväni painotus on minulle luonteva, sillä olen koulutukseltani eläinekologi ja toimin aiemmassa työssäni vaelluskalatutkimuksen parissa. Suuri osa tutkimuksesta keskittyi erityisesti rakennettujen jokien vaelluskaloihin”, kertoo Voimalohen tutkimus- ja kehityspäällikkö Mikko Jaukkuri.
Lue lisää Mikko Jaukkurin haastattelusta.
Haastattelu on osa juttusarjaa, jossa kerromme, mitä vastuullisuusosaaminen merkitsee eri asiantuntijoiden näkökulmista. Vastuullisuus organisaation kaikessa toiminnassa tarkoittaa myös koko henkilöstön kattavaa vastuullisuusosaamista. Sen juuret ovat ajantasaisen tietotaidon lisäksi sekä yrityskulttuurissa että johtamisen käytännöissä. Me Pohjolan Voimassa vahvistamme vastuullisuusosaamistamme esimerkiksi sisäisillä koulutuksillamme sekä yhdessä kumppaneidemme kanssa.