Näin syksyllä lohikalojen kutuaika alkaa olla jo ohi. Poikaset kuoriutuvat ensi keväänä ja varsinaisesti vasta ensi syksynä pääsemme arvioimaan, miten tämänsyksyinen kutu onnistui. Lohikalojen elinkaarella ja toisaalta myös tutkimus- ja seurantatyössä vuosi on lyhyt aika.
Pitkät ja erilaiset elinkaaret ovat osa lohien selviytymisstrategiaa
Ilman ihmisen vaikutustakin lohikannoissa tapahtuu luontaisesti vaihtelua. Osa lohen selviytymisstrategiaa on, että kannassa on koko ajan elämänkaarien eri vaiheissa olevia lohia. Yksi tai kaksikaan huonoa vuotta merellä tai joissa ei vielä aiheuta suurta tuhoa. Lohikannan selviytymistä tukee se, että sillä on käytössään eri strategioita. Seurannalle tämä asettaa tietenkin haasteita.
Lohijokiemme pohjoinen sijainti vaikuttaa kasvunopeuteen – kasvu tehdään lyhyiden kesien aikana. Perämeren jokialueilla nuoret alasvaeltavat lohen poikaset eli smoltit lähtevät merivaellukselle 2–6 vuoden ikäisinä. Kriittisin vaihe lohikalan elämässä onkin smolttivaihe. Kun smoltit lähtevät kotijoestaan merelle, ne vaihtavat täysin erilaiseen elinympäristöön. Merivaelluksen alkuvaiheessa poikasten kuolleisuus mereen päästyään on helposti todella suuri – parhainakin vuosina vain puolet pysyvät hengissä. 2000-luvulla Itämereen laskevissa joissa noin 10–30 % smolteista on arvioitu selviävän merivaelluksen alkuvaiheesta.
Merellä smolttien ruokavalio vaihtuu. Meren ravintotilanne – onko syötävää tarpeeksi ja mitä tuo ravinto on – vaikuttaa suuresti lohien kasvuun ja ylipäätään selviämiseen. Meri on vaikea alue tutkia. Lohet ruokailevat pääosin Itämeren altaalla, Tanskan salmissa asti. Lohen kalastus on siellä kielletty, joten saalisnäytteitä tai muuta seurantatietoa ei sieltä saada. Sukukypsyys sanelee, minkä ikäisinä lohet palaavat lisääntymään kotijokeensa – toiset jo vuoden, toiset vasta neljän merellä vietetyn vuoden jälkeen.
Vasta kun lohet palaavat, pääsemme taas seuraamaan niitä.
Vuosi 2023 näyttää jäävän heikoksi Pohjanlahden, ja jopa koko Itämeren alueella
Tämän vuoden seurantatyö on vielä kesken, mutta osviittaa on jo nähtävissä. Kuluvana vuonna Itämerellä, tai vähintäänkin Pohjanlahdella, kaikkiin jokiin on noussut vähemmän lohia kuin edellisinä vuosina. Varsinainen kokonaisanalyysi kaikesta avovesikaudelta kertyneestä datasta päästään tekemään vasta myöhemmin, mutta samanlainen ilmiö näkyy Ruotsinkin joissa sekä merialueen saalismäärissä. Ja tietysti myös rakennetuissa joissa.
Olemme Luonnonvarakeskuksessa tehneet nousukalojen kaikuluotausseurantaa Tornionjoella vuodesta 2009 lähtien. Alkuvuosiin osui muutama selkeästi huonompi lohivuosi. Tuolloin luotaustulosten nousulohimäärät jäivät 17 000–30 000 yksilöön. Mittakaavaa vaihtelusta antaa vertaaminen vuodesta 2012 eteenpäin luotaimilla havaittuihin vuosittaisiin määriin – ne ovat vaihdelleet 50 000–100 000 välillä.
Kaikuluotaimessa näkyvät kalat eivät anna vielä kokonaiskuvaa jokeen nousseista lohista. Tornionjoen luotauspaikka on Kattilakoskella, noin 100 km jokisuusta ylöspäin. Sen alapuolelle jää lohia kudulle ja osa nousulohista myös jää saaliiksi ennen Kattilakoskea. Luotaustulokset tuleekin nähdä siten, että ne kuvaavat nousulohien minimimäärää.
Tänä vuonna luotaimilla on havaittu noin 20 000 lohta. Se on hyvin lähellä vuosien 2009–2011 lukuja. Koska ilmiö koskee kaikkia jokiamme ja koko Itämeren alueen jokia, voidaan päätellä, että lohikannan vaihtelevuuden haasteet löytyvät jokien sijaan todennäköisemmin mereltä.
Muutokset merellä näkyvät myös jokiympäristöissä
Lohien, kuten muidenkin eläinten, kannoissa on luontaisesti syklistä vaihtelua. Ihmisen toiminta toki voi osaltaan voimistaa tätä luonnollista vaihtelua. Lohikalat suosivat viileitä vesiä. Ilmaston, ja sitä kautta vesien lämpeneminen on aito huoli. Meillä pohjoisessakin jokivedet, esimerkkinä vaikkapa Simojoki, lämpiää kesäisin lohen kannalta jo epäsuotuisan lämpimäksi. Lämpimät jokivedet haittaavat lohien lisääntymistä ja poikasten kasvua. Lisäksi ne aiheuttavat muitakin ongelmia, kuten vesihometartuntojen lisääntynyttä esiintymistä lohilla.
Meressä lämmön nousu vaikuttaa erityisen huolestuttavasti ravintoverkostoihin. Niillä voi olla isoja ja kauaskantoisia muutoksia meriekologiaan. Vaikutussuhteet ovat monisyisiä ja on vaikea arvioida edes mahdollisia seurauksia. Heikoksi jäävä lohivuosi Pohjanlahden, ja koko Itämeren, alueella todennäköisimmin kytkeytyy meren ravintotilanteeseen. Lohelle ei riitä, että ravintoa löytyy, vaan sen on myös oltava ravintoarvoltaan oikeanlaista. Lohi tietenkin syö mitä löytää, ja ravintoverkoston muutokset sekä sopivan ravinnon jäljet kantavat kauas. Emokalojen syömä ravinto vaikuttaa mädin laatuun, kuoriutuvien poikasten elinkykyyn ja siten poikaskuolleisuuteen.
Ensi syksyllä pääsemme seuraamaan, miltä tämän syksyn kudun tuottama poikastilanne tarkalleen näyttää.
Lohikannan vaihtelua seurataan tiiviisti ja pitkäjänteisesti
Teen lohikalojen viranomaisseurantaa pääosin vierekkäisillä lohijoilla Tornion- ja Simojoella. Tornionjoki on Itämeren tärkein lohijoki, mutta on hyvä muistaa, että Tornionjoella lohitilanne oli hyvin synkkä vielä 1990-luvullakin. Kanta on siitä elpynyt loistavasti – voisi kai sanoa, että ihmisestä huolimatta.
Nykymuotoista seurantaa on tehty 1980-luvulta lähtien. Seurantamme lohikalojen eri elämänvaiheista on maailmanlaajuisillakin mittapuilla katsoen hyvin laajaa – ani harvassa joessa sitä tehdään yhtä kattavasti. Viranomaisseurannalla on tärkeä paikkansa. Sen tuottamaa tietoa hyödyntävät laajasti monet eri viranomaiset ja päätöksentekijät sekä laaja kansainvälinen tutkijayhteisö. Tiedolla on erittäin tärkeä rooli lohikantojen hoidossa ja kalastuksen ohjaamisessa.
Molemmissa joissa on nousukalojen kaikuluotauslaskenta, eli laskemme jokeen nousevat lohet. Myös merivaellukselle lähtevien smolttien määrät arvioidaan tutkimuspyynnillä. Joessa olevien poikasten määrää, tiheyttä ja esiintymisalueita seurataan sähkökoekalastuksin. Vaikka kenttäseuranta pysähtyy talven tuomaan jääkanteen, meidän työmme jatkuu. Talvella analysoimme muun muassa joista pyydetyistä lohista otettuja suomunäytteitä. Kuten puun vuosirenkaat, ne ovat täynnä tietoa. Suomuista näkyy, kuinka monta vuotta kala on viettänyt joessa ja merellä, montako kertaa se on kutenut, ja miten se on kunakin vuonna kasvanut. Kehittyvät geneettiset menetelmät mahdollistavat vielä tarkemmat tiedot. Suomusta tai muusta kudoksesta voidaan selvittää muun muassa se, mistä joesta ja vieläpä mistä joen osasta, kyseinen lohiyksilö on syntyisin.
Kattava ja pitkäjänteinen seuranta antaa perspektiiviä lohikannan tilaan ja luontaiseen sykliseen kannan vaihteluun. Se myös näyttää lohien selviytymisstrategian, jonka johdosta yksi heikko vuosi ei vielä huojuta kantaa. Vaikka tämä vuosi jäänee aiempia huonommaksi, ei tilanne tarkoita vielä lohikantojen loppua. Siksi seurantatyö ja sen tuottama tieto onkin tärkeää. Pidämme tilannetta tarkasti silmällä ja jatkamme eri tietojen yhteen kokoamista, jotta saamme paremman kuvan tilanteesta.
Ville Vähä
FM kalabiologi
Erityisasiantuntija, Luonnonvarakeskus