Kristiinankaupungin voimalaitoksen viimeinen kattila kaadettiin

PVO-Lämpövoiman purettavana olevan Kristiinankaupungin voimalaitoksen viimeinen pystyssä ollut kattilarakennus kaadettiin tänään 12.8.2021 räjäyttämällä. Voima-laitoksen purkutyöt saatetaan loppuun tämän vuoden aikana.

Kristiinankaupungin voimalaitoksen purkutyöt ovat edenneet loppusuoralle. Viimeisen keskeisen rakennuksen, entisen öljykattilarakennuksen kaato räjäyttämällä sujui hallitusti suunnitelmien mukaan. Räjäytystyöstä vastasivat Ykkösräjäytys Oy ja Lotus Demolition Oy.

– Kattilarakennus kaatui suunnitellusti merenlahden ja kattilahuoneen paikan väliin entiselle voimalaitoksen etupihalle. Turvallisuussyistä purkutyömaan alue ja läheinen vesialue oli räjäytyksen ajaksi yhteistyössä viranomaisten kanssa kokonaan suljettu, kertoo PVO-Lämpövoima Oy:n toimitusjohtaja Jari Grönvall.

Kivihiili- ja öljyvoimalaitoksen purkutyöt valmistuvat tänä vuonna

Kivihiiltä ja öljyä polttoaineenaan käyttäneen voimalaitoksen purku alkoi kesäkuussa 2020 ja voimalaitoksen piippu kaadettiin lokakuussa 2020. Myös hiilikattilarakennus on purettu. Voimalaitoksen purkutyöt saadaan valmiiksi tämän vuoden aikana.

– Voimalaitoksen purkutyöt ovat edenneet suunnitellusti. Kattilarakennuksen purkamisen jälkeen jäljellä ovat öljysäiliöiden purku, purkualueiden tasaukset ja loppusiivoukset sekä lopputarkastukset, kertoo Jari Grönvall.

Kivihiiltä ja öljyä polttaneista lauhdevoimaloista luopuminen on ollut Pohjolan Voimalle merkittävä askel kohti hiilidioksidineutraalia energiantuotantoa.Pohjolan Voiman osuus Suomen sähköntuotannosta on lähes 20 prosenttia, ja siitä jo 96 prosenttia on hiilidioksidineutraalia.

Pohjolan Voiman tavoitteena on 99-prosenttisesti hiilineutraali sähköntuotanto vuoteen 2025 mennessä. Lämmöntuotannon hiilineutraaliustavoite on 85 prosenttia vuoteen 2025 mennessä.

Lisätietoja: Jari Grönvall, toimitusjohtaja, PVO-Lämpövoima Oy,
puh. 050 3133 441, jari.gronvall@pvo.fi

Liitteet: valokuvia PVO-Lämpövoiman Kristiinankaupungin voimalaitoksen viimeisen kattilarakennuksen purkukaadosta.

PVO-Lämpövoima kuuluu Pohjolan Voima -konserniin. Pohjolan Voima on monipuolinen ja osaava suomalainen energiayhtiö. Osakkaamme ovat asiakkaitamme: laaja joukko suomalaisia teollisuus- ja energiayrityksiä. Tuotamme asiakkaillemme sähköä ja lämpöä omakustannushintaan vesivoimalla, lämpövoimalla ja ydinvoimalla.

Luomme ratkaisevaa voimaa kilpailukyvyn vahvistamiseksi ja huomisen parhaaksi. 
Pohjolan Voima – Ratkaisevaa voimaa. www.pohjolanvoima.fi

Kristiinankaupungin voimalaitoksen öljykattilarakennus ennen sen kaatamista
Kristiinankaupungin voimalaitoksen öljykattilarakennus kaadettiin räjäyttämällä
Kristiinankaupungin voimalaitoksen viimeinen kattilarakennus on purettu