Nainen korkealla kalliolla, voittajafiiliksellä

Haemme Pohjolan Voimaan Helsinkiin 

Energianhallinnan asiantuntijaa

vakituiseen työsuhteeseen vastaamaan energiantoimituksen raportoinnista ja sen kehittämisestä. Tehtäviisi kuuluu myös energialaskutuksen kokonaisuuden hallinta sekä sähkömarkkina- ja tuotantoennusteet sähkön tuotannon analysoinnin lisäksi.  

Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, vähintään vuoden työkokemusta vastaavanlaisista tehtävistä sekä osaamista sähkömarkkinoista. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen vaatii kokemusta sähköntoimitukseen liittyvistä tehtävistä, numerotarkkuutta ja Excelin hallintaa. Power BI osaaminen katsotaan eduksi. Arvostamme oma-aloitteisuutta sekä yhteistyö- ja itsensä johtamisen taitoja. Toivomme, että voisit aloittaa mahdollisimman pian. 

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vastuullisen työn osana vahvaa työyhteisöä ja huippuasiantuntijoiden verkostoa energisessä energia-alan konsernissa. Meillä pääset tekemään merkityksellistä ja arvojemme taitavasti, luotettavasti, yhdessä mukaista työtä. Pohjolan Voima on valittu omassa kategoriassaan Suomen innostavimmaksi työpaikaksi 2023. 

Tutustu Pohjolan Voimaan: https://www.pohjolanvoima.fi 

Kiinnostuitko? Hae mukaan energiseen joukkoomme ja lähetä vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen ja CV 8.11.2023 mennessä täältä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Energiapäällikkö Ville Bredenberg p. 010 4786 104 pe 3.11 klo 13-14 ja ma 6.11 klo 13-15.