Kymin Voiman lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksen höyryturbiini ja generaattori täyshuolletaan kesän ja alkusyksyn 2026 aikana. Täyshuolto on valmistajan edellyttämä määräaikaishuolto, joka tehtiin edellisen kerran vuonna 2018. Työt aloitettiin kesäkuun alussa, ja voimalaitos pääsee aloittamaan tuotannon normaalisti syksyllä.

Kymin Voiman turbiinin täyshuollon suunnittelu ja valmistelu aloitettiin vuonna 2023. Laaja hanke eteni turbiinin ja generaattorin purkutöihin kunnostusta varten kesäkuun alussa, ja huoltotöitä on tehty kesän ajan.

”Revisiossa, eli täyshuollossa turbiini huollettiin kesän aikana täällä paikan päällä Siemens Energyn toimesta. Generaattorin roottori puolestaan irrotettiin ja kuljetettiin huollettavaksi Ruotsiin Västeråsiin kumppanimme Elcolinen huoltokeskukselle. Lisäksi huoltoon ja tarkastukseen kuuluvat turbiinin oheislaitteet, kuten pumput, lämmönvaihtimet, voiteluöljyjärjestelmät sekä keskeiset säätö- ja turvalaitteet”, voimalaitospäällikkö Juha Vuolteenaho kertoo.

Kymin Voiman voimalaitoksen kattila sekä turbiini otettiin tuotantokäyttöön vuonna 2002. Edellisen kerran turbiinin sekä generaattorin revisio tehtiin vuonna 2018.

”Tämän mittaluokan huollot tehdään noin kahdeksan vuoden välein, joten ne suunnitellaan huolellisesti etukäteen. Pitkien huoltovälien vuoksi revisioita toteutetaan harvoin, ja ne ovat organisaatiolle myös tärkeitä tilaisuuksia turbiiniteknisen osaamisen ja tietotaidon jakamiseen. Kriittiset varaosat tilataan hyvissä ajoin pitkät toimitusajat huomioiden. Laitteiston kunto selviää lopullisesti vasta, kun se avataan ja komponentit päästään tarkastamaan. Kesän tarkastuksessa generaattorissa havaittiin lisätöitä edellyttäviä korjaustarpeita, mikä on aiheuttanut jonkin verran viivästystä projektiin. Voimalaitoksen lämmöntuotanto käynnistyy kuitenkin normaalisti lämmityskaudelle syyskuun puolessa välissä”, Vuolteenaho sanoo.

Mittava huoltotyö ajoitettiin voimalaitoksen kesäseisokkiin. Koeajot tehdään voimalaitoksen käynnistyksen yhteydessä syksyllä.

Lisätietoja: Juha Vuolteenaho, voimalaitospäällikkö, juha.vuolteenaho@pvo.fi, Puhelin +358 10 478 6123

Kymin Voima Oy on Pohjolan Voiman tytäryhtiö, jonka lämmön ja sähkön yhteistuotantovoimalaitos sijaitsee Kouvolan Kuusankoskella, UPM Kymin tehdasalueella. Kymin Voiman biovoimalaitos tuottaa kaukolämpöä KSS Energialle, prosessihöyryä UPM Kymin tehtaille, ja sähköä. Kymin Voima tuottaa noin 80 % Kouvolan kaupungin kaukolämmön vuosittaisesta tarpeesta. Kymin Voiman omistavat Pohjolan Voima Oyj (76 %) ja KSS Energia Oy (24 %).