Tiina Nyström, Pohjolan Voiman laki- ja henkilöstöjohtaja

Moni on nähnyt koronakevään aikana somevideoita, jossa parodioidaan etäkokouksia ja niiden mukanaan tuomia kommunikaatio-ongelmia. Kuuletteko minua -kysymykset ja koneääneksi muuttuneet monologit ovat tuttuja kaikille etäkokouksissa istujille. Somevitsit naurattavat, koska ne kuvaavat todellisuutta niin hyvin.

Netissä pyörivät hupailut tuovat esiin myös todellisia ongelmia, sillä etätyö väistämättä etäännyttää meitä toisistamme. Kamerat ovat usein kiinni ja mikrofonikin pysyy suljettuna suuren osan aikaa – varsinkin, kun kokouksessa on paljon osanottajia.

Etätyö väistämättä etäännyttää meitä toisistamme.

Kommunikointi tietokoneruutujen välityksellä tekee meistä valikoivia puheenvuoron ottajia. Moni saattaa miettiä, ovatko isossa etäpalaverissa omat sanomiset sittenkään niin relevantteja. Jääkö silloin jotain oleellista sanomatta? Siihen meidän on hyvä etsiä vastauksia, jotta teemme edelleenkin töitä yhdessä ja toisiamme huomioiden.

Meillä Pohjolan Voimassa siirtyminen etätyöhön sujui sutjakkaasti. Kenenkään ei tarvinnut ottaa ylitsepääsemättömiä digiloikkia. Monelle etätyö oli jo tuttua entuudestaan ja työvälineet sen mukaiset.  

Pohjolan Voima on valittu sekä Suomen parhaimpien että Suomen innostavimpien yritysten joukkoon toteuttamiensa henkilöstötyytyväisyyskyselyjen perusteella. Tuorein tunnustus on vuodelta 2019. Työvire-pulssikyselymme ovat tuottaneet erinomaisia tuloksia ja haluamme edelleen pitää riman korkealla. Mitä sinulle kuuluu -tuokiot, perjantaitietoiskut ja Academy of Brain -kehitysprojekti ovat esimerkkejä siitä. Työntekijöiden hyvinvointiin panostaminen ei ole hiipunut etätyökaudellakaan.

On hyvä laittaa isompi toisistamme välittämisen vaihde päälle.

Keskinäinen yhteydenpitomme on etätyöaikana erilaista, mutta edelleen tiivistä. Silti etätyömaraton väistämättä jo väsyttää meistä monia. Siitä syystä on hyvä laittaa isompi toisistamme välittämisen vaihde päälle. Erityisesti nyt esimiehiltä ja kanssatyöntekijöiltä vaaditaan huolenpidon, arvostuksen ja eritoten kiinnostuksen osoittamista. Palaverien väliin olisi hyvä saada mahdutettua myös vähemmän virallisia yhteydenottoja, joissa omia tuntemuksia voisi purkaa.

Aiemmat yhdessä vietetyt kahvihetket työkavereiden kanssa näyttäytyvät nyt voimanlähteinä, joita kaipaamme. Jutustelu, vitsailu ja hauskat heitot eivät luonnistu linjoja pitkin yhtä helposti. Pohjolan Voimassakin on kannustettu esimerkiksi yhteisiin lounashetkiin ruutujen kautta. Silloin voi jutella aivan muusta kuin työstä. Niin kuin ennen koronakautta teimme.

Olemme huomanneet, että etäpalaverit ovat tehneet asioinnistamme kovin asiakeskeistä. Kommunikaatiosta tulee helposti kuollutta, kun kanssakeskustelijoiden ei kuule naurahtavan tai hymähtelevän. Mykistetty mikki estää inhimilliset ja tunnelmaan vaikuttavat lisäkommentit.

Huolenpito ei ole mikromanageeraamista.

Siksi myös toistemme työnhyvinvoinnille tulee olla nyt erityisherkkiä. Huolenpito ei ole mikromanageeraamista. Puhelut toisillemme eivät osoita epäluottamusta tai työpanoksen kyttäämistä. Ne ovat kannustusta ja merkki siitä, että tarvitsemme toisiamme.

Siispä kysytään toisiltamme kuulumisia ja puhutaan. Otetaan palavereja, joissa jutellaan myös työhön liittyvästä jaksamisesta. Tunnistetaan ja tunnustetaan omat huolemme ja haasteemme ja etsitään niihin yhdessä ratkaisuja. Ei anneta kommunikaation kuihtua.

Tiina Nyström, johtaja, laki- ja henkilöstöasiat, Pohjolan Voima Oyj