Kaukaan Voiman voimalaitos

Lappeenrannassa sijaitsevan Kaukaan Voiman voimalaitoksessa syntyvä lentotuhka on saanut ELY-keskukselta sivutuotestatuksen syvästabilointiin sekä metsälannoitekäyttöön. Status sujuvoittaa hyötykäyttöä, jolloin tuhka saadaan tehokkaammin käyttöön esimerkiksi korvaamaan maan lujittamiseen käytettävää sementtiä aluerakentamisessa. Tuhkan käytöllä vältetään sekä päästöjä että neitseellisen materiaalin käyttöä, jolloin ympäristöhyötyjä syntyy ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden näkökulmista. Kaukaan Voima on Pohjolan Voiman tytäryhtiö.

”Statuksen myötä energiantuotannon sivutuotteena syntyvää lentotuhkaa ei enää luokitella jätteeksi kyseisissä käyttökohteissa, eikä sille siis tarvitse hakea ympäristölupaa hyötykäyttöön syvästabiloinnissa. Tämä keventää prosessia varsinkin tuhkan jatkojalostajan kannalta ja säästää huomattavasti aikaa. Kiinnostus tuhkan käyttöön on kasvanut ja meillä yhteydenotot aiheesta lisääntyivät viime kesänä jo ennen sivutuotelausuntoa. Syynä lienee osittain nykyinen maailmantilanne ja materiaalipula, jota voidaan paikata perinteisiä materiaaleja, kuten sementtiä, kustannustehokkaammalla lentotuhkalla”, kertoo Kaukaan Voiman voimalaitospäällikkö Juha Vuolteenaho

Kaukaan Voiman lentotuhkaa on vuosien varrella testattu erilaisiin käyttötarkoituksiin sekä laboratoriossa että kentällä. Tällä hetkellä kuormia viedään maarakentamisen koestabilointikäyttöön sekä metsälannoitteeksi. Pilaristabiloinnissa tuhkaa testataan esimerkiksi Helsingissä sekä Turussa ja metsälannoitteen raaka-aineeksi on syksyllä viety noin puolet voimalaitoksessa syntyvästä lentotuhkasta. 

Sivutuotestatuksen kaltaiset keinot sujuvoittavat luvitusta jo nyt 

Syvästabiloinnissa tuhkalla korvataan sementtiä, jota on perinteisesti käytetty sideaineena maaperän lujittamisessa. Lentotuhkan kiertotalouskäytöllä vähennetään siis jätteeksi päätyvän materiaalin määrää, mutta vältetään myös sementin valmistuksessa syntyviä päästöjä sekä neitseellisen materiaalin louhimista. 

”Suomesta toivotaan nyt puhtaan energian suurvaltaa ja hallituksen tavoitteena on sujuvoittaa lupaprosesseja. Näen, että on tärkeää huomioida energiantuotannon kokonaisuus, johon myös sivuvirtojen käsittely kuuluu. Lentotuhkan sivutuotestatus on hyvä esimerkki tavasta, jolla kiertotalousratkaisuja voidaan nopeuttaa ja yksinkertaistaa jo nyt. Tuhkan kohdalla etua syntyy samalla ainakin rakennus- ja metsätalousaloille”, Pohjolan Voiman vastuullisuuspäällikkö Katja Permanto sanoo.  

”Meillä Pohjolan Voimassa kiertotalous ja teollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen on kirjattu Luonnon monimuotoisuusohjelmaan, sillä esimerkiksi tuhkan käyttö säästää ilmastoa ja elinympäristöjä monella tapaa. Voimalaitostemme tuhkaa on nyt jo pystytty hyötykäyttämään hyvin, mutta aina on aktiivisesti etsittävä myös uusia käyttötapoja.” 

Pohjolan Voiman voimalaitosten tuhkat ovat REACH-rekisteröityjä ja vaatimusten mukaisesti tutkittuja, mikä mahdollistaa niiden tuotteistamisen. Tuhkan tuottajat on siis rekisteröity Euroopan kemikaaliviraston tietokantaan ja niillä on käyttöturvallisuustiedote sekä siten ohjeet, miten tuhkan kanssa toimitaan.  

Lisätiedot:

Juha Vuolteenaho, voimalaitospäällikkö, Kaukaan Voima Oy, juha.vuolteenaho@pvo.fi, puh. 050 314 3123  

Katja Permanto, vastuullisuuspäällikkö, Pohjolan Voima Oyj, katja.permanto@pvo.fi, puh. 010 478 6342 

Kaukaan Voiman lämmön ja sähkön yhteistuotantovoimalaitos tuottaa prosessihöyryä UPM Kaukaan tehtaille ja kaukolämpöä Lappeenrannan Energialle, sekä sähköä. Voimalaitos tuottaa 85 prosenttia Lappeenrannan kaupungin kaukolämmöstä. Yli 80 prosenttia voimalaitoksen polttoaineista on hiilidioksidineutraaleja puuperäisiä polttoaineita.  Pohjolan Voima Oyj omistaa Kaukaan Voima Oy:stä 54 prosenttia ja Lappeenrannan Energia 46 prosenttia. Biovoimalaitos sijaitsee UPM Kaukaan tehdasalueella ja UPM Kaukas tuottaa voimalaitoksen käynnissäpitopalvelut.