Taikatemput eivät valitettavasti toimi, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Tuija Siltamäki.
Juonsin pääsiäisviikolla Pohjolan Voiman järjestämän ilmastoillan keskustelun. SDP:n, kokoomuksen, keskustan, vihreiden ja perussuomalaisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajat jakoivat ajatuksiaan muun muassa siitä, mitkä ovat kuntien tehokkaimpia ilmastotoimia, ja miten hallituksen asettamaa hiilineutraalistavoitetta voitaisiin kuntapolitiikan keinoin edistää.
Kaikkien helpotukseksi Malmin lentokenttä, turve ja muut kotimaan politiikan ikuisuusväännöt enimmäkseen loistivat poissaolollaan keskustelusta, mutta yhdestä klassikkoaiheesta myös nuorisopoliitikot intoutuivat keskustelemaan: miten nuoret saataisiin paremmin mukaan politiikkaan?
Kysymys on tärkeä, eikä helppoja vastauksia ole. Jotain kuitenkin tiedämme.
1.Politiikka kiinnostaa nuoria
Toisin kuin julkisessa keskustelussa usein kuulee väitettävän, nuoret eivät suhtaudu politiikkaan välinpitämättömästi. Vuoden 2018 Nuorisobarometrissa politiikasta ainakin jonkin verran kiinnostuneiden osuus oli suurempi kuin koskaan ja täysin välinpitämättömien pienempi kuin koskaan. Nuoret eivät siis vieroksu politiikkaa – he ovat siitä ennätyksellisen kiinnostuneita.
2. Muttei välttämättä perinteinen vaikuttaminen
Nuorisobarometrissä havaittiin niin ikään, että niin sanottujen ulkoparlamentaaristen vaikuttamisen keinojen suosio on kasvussa. Vastaajat pitivät kyllä perinteisiä vaikuttamisen tapoja, kuten vaaleissa ehdolla olemista, äänestämistä ja järjestöissä toimimista, tehokkaimpina keinoina vaikuttaa, mutta ostopäätöksiä ja netissä keskustelemista pidetään entistä tehokkaampana vaikutuskeinona.
3. Ei teennäisiä kampanjoita, vaan sosiaalipolitiikkaa
Huolestuttavaa muttei yllättävää Nuorisobarometrin tuloksissa on se, että sen mukaan koulutustaso on vahvasti yhteydessä poliittiseen aktiivisuuteen. Korkeammin koulutetut osallistuvat enemmän kuin matalasti koulutetut. Samankaltaisia havaintoja on tehty yhteiskunnan muillakin alueilla. Ikäryhmien sisällä on yhä voimakkaampaa polarisaatiota hyvin ja huonosti pärjääviin. On jopa viitteitä siitä, että olemme matkalla kohti uutta luokkayhteiskuntaa, jossa eroja syntyy etenkin koulutustason, kielitaidon ja terveyden perusteella. Ongelmat periytyvät ja kasautuvat.
Kampanjat, postaukset, sloganit ja inspiroivat kertomukset saattavat toki herättää yksittäisissä nuorissa kiinnostusta politiikkaa kohtaan, mutta kun puhutaan kokonaisista ikäryhmistä ja väestönosista, on huomio tempausten sijaan kiinnitettävä yhteiskunnan rakenteisiin ja sosiaalipolitiikkaan. Hashtagien sijaan nyt kaivataan hyvinvointivaltiota.
Tuija Siltamäki