Mitä Puhti-hankkeessa kesällä tapahtuu?
Keskikesä häämöttää jo ja hankkeemme ympäristövaikutusten arviointimenettely, eli YVA-menettely etenee hiljalleen kesäkuukausien mittaan. Suunnitellun hankealueen maastossa ei kuitenkaan tehdä luonnossa liikkujille selvästi näkyviä selvityksiä ennen elokuun loppupuoliskoa, jolloin aloitamme maaperätutkimukset alustavan suunnitelman mukaan. Kerromme niistä sinulle lisää ajankohdan tarkentuessa.
Mitä hankkeen kuulumisista on hyvä tietää juuri nyt?
- YVA-ohjelmamme kuulutusaika päättyi 5. kesäkuuta. Viranomainen antaa lausuntonsa ohjelman mahdollisista muokkaus- ja täydennystarpeista heinäkuun alkupuolella.
- Jatkamme luontoselvityksiä suunnitellulla hankealueella heinäkuussa. Silloin kartoitamme alueen kasvilajistoa, eliöstöä sekä luontotyyppejä, joita luontoasiantuntija havainnoi paikan päällä luonnossa liikkuen.
- Analysoimme kevään aikana toteutettujen hydrologisten mallinnusten tuloksia, ja suunnittelemme syksyn mallinnustöitä. Kerromme kevään mallinnuskierrosten tuloksista, kun analyysi valmistuu.
- Valmistelemme kaavoituksen aloittamista, josta kerromme myöhemmin lisää hankkeemme kanavissa.
- Edistämme porotalousselvitystä, joka alkoi touko-kesäkuussa tapaamisillamme paliskuntien kanssa.
- Valmistelemme hankkeeseen liittyvää asukaskyselyä, jonka toteutamme syksyllä Kemijärven alueella. Kerromme sinulle, kun kysely aukeaa – meille on tärkeää kuulla näkemyksesi.
- Puhdin Facebook-sivu hiljenee kesän viettoon heinäkuun ajaksi. Saat meihin silti yhteyden laittamalla sähköpostia osoitteeseen puhti@pvo.fi. Vastaamme mielellämme hankkeeseen liittyviin kysymyksiisi.
- Puhti-toimistomme on auki seuraavan kerran 4.9. klo 12–16. Tervetuloa ja lämmin kiitos kaikille alkukesän aikana vierailleille!
Pidämme sinut jatkossakin ajan tasalla hankkeemme etenemisestä Puhdin kanavissa. Pysy siis kuulolla!