Mitä tapahtuikaan vastuullisuudelle?

Reilu vuosi sitten EU-komissio oli juuri julkaissut merkittäviä höllennyksiä kestävyysraportointidirektiiviin. Vaikka jonkinasteisia muutoksia osattiinkin odottaa, löi niiden laajuus monet ällikällä. Olihan lukuisissa yrityksissä joko vähintään varauduttu tai peräti jo raportoitu ensimmäisen kerran CSRD-velvoitteiden mukaisesti.

Niin myös meillä Pohjolan Voimassa. Oikean vastuullisuustyön lisäksi töitä paiskottiin myös raportoinnin eteen. Useamman vuoden ajan laajensimme suunnitelmallisesti ymmärrystämme raportoinnin yksityiskohdista ja valmistauduimme raportoimaan CSRD-velvoitteiden mukaisesti. Koimme työn valtavan arvokkaaksi: aiheeseen paneutuminen nosti esiin kehityskohteita ja auttoi systemaattisuudessa. Helmikuussa voimaan tulleet CSR-direktiiviin tehdyt muutokset tarkoittavat meillä sitä, että emme kuulu enää velvoittavan raportoinnin piiriin.   

Vastuullisuustyömme tavoitteet ja päälinjat sekä ajattelutapamme säilyvät. Vastuullisuus on ennen kaikkea tekemistä ja johtamista sekä viestintää. Se on eteenpäin katsomista ja jatkuvia entistä kestävämpiä valintoja. Toimimme verkostomaisesti, joten myös kumppaniemme kestävyys on erottamaton osa omaa kestävyyttämme. Olennainen osa vastuullisuutta on sidosryhmien ajatusten ja huolien kuuntelu ja ymmärtäminen. Raportointi on sinetti, joka dokumentoi tehdyn työn. 

Vaikka CSRD-velvollisuuksien mukaista raportointia ei meiltä enää vaaditakaan, raportoimme jatkossakin tekemisestämme. Juuri nyt pohdimme sitä, mikä olisi meille ja sidosryhmillemme luontaisin kehikko. Arvioimme parhaillaan esimerkiksi pk-yrityksille tarkoitetun kevyemmän VSME-kehikon sopivuutta. Päätöksiä emme ole vielä tehneet.  

Seuraan mielenkiinnolla, millaiseksi vastuullisuuden ja kestävyyden ajaksi kuluva vuosi 2026 muotoutuu. Samalla koen suurta ylpeyttä: Pohjolan Voiman vuonna 2025 tuottamasta sähköstä hiilineutraalia oli noin 99,7 prosenttia ja lämmöntuotannosta 91,4 prosenttia. Hiilineutraaliksi laskemme ydin- ja vesivoiman tuotannon sekä kestäväksi määriteltyjen polttoaineiden käytön yhteistuotantolaitoksissamme.  

Olemme tehneet oikeita valintoja ja sillä polulla jatkamme. Valmiiksihan näissä asioissa ei koskaan tulla, vaan olennaista on halu tehdä vielä paremmin. 

Viihdythän uutiskirjeemme parissa!

Riitta Larnimaa
johtaja, yhteiskuntasuhteet ja vastuullisuus
Pohjolan Voima Oyj