Maalismaalla kolmen tapahtuman päivä

Vesivoimalaitoksen avoimien ovien päivä, tukkilautalla lasku ja freestylemelojien kilpailu houkuttelivat Iijoen varteen rannan täydeltä yleisöä.

Freestylemelojien ja tukkilautalla laskijoiden kohtaamisesta syntyi idea yhdistää keväiset aktiviteetit samalle päivälle. PVO-Vesivoima lähti suunnitelmaan yhteistyökumppaniksi, ja näin saatiin tänä keväänä aikaan suosittu yleisöpäivä 18. toukokuuta.

Iijoen toiseksi alimmalla vesivoimalaitoksella Maalismaalla avattiin ovet ja järjestettiin vieraille tutustumiskierroksia. Voimalaitos myös pysäytettiin, ja Maalismaan tulvauomaan laskettiin 600 kuution virtaus. Freestylemelonnan Suomi Cup 2 -kilpailu järjestettiin Maalismaan koskien Tikkalan padolla, ja tukkilautta ajoi kisapaikan ohi 13-henkisine miehistöineen. Yleisö palkitsi vauhdikkaan koskenlaskun suosionosoituksilla.

Freestylemelonnan miesten sarjan voittanut Visa Rahkola kuuluu lajissa Suomen maajoukkueeseen. 
Kuva: Kai Tirkkonen
Freestylemelonnan miesten sarjan voittanut Visa Rahkola kuuluu lajissa Suomen maajoukkueeseen.
Kuva: Kai Tirkkonen

Tukkilautalla lasku järjestettiin Iijoella nyt kolmantena vuotena peräkkäin. Hankkeen puuhamies Jarmo Alasiurua kertoo, että joukkue eteni pitkän taipaleen Kaistonsuvannolta Maalismaan ohi ja aina Raasakan voimalaitoksen lähistölle Laineputaalle. Tauolle pysähdyttiin kerran.

– Lasku sujui hyvin, mutta voimakas vastatuuli hidasti välillä liikkumista, Alasiurua sanoo.

Tukkilautta sai vauhtia kosken kuohuista. Kuva: Kai Tirkkonen
Tukkilautta sai vauhtia kosken kuohuista. Kuva: Kai Tirkkonen

Tutustumiskierrokselle jonotettiin

PVO-Vesivoiman asiantuntijoiden vetämiä tutustumiskierroksia voimalaitokseen järjestettiin koko päivän, ja eri-ikäisiä vierailijoita kertyi välillä jonoiksi. Monet vieraista asuvat lähiseuduilla, joten vesivoimantuotannon periaatteet olivat heillä ennestään hallussa. Yleisöesittelyissä kerrattiin sähköntuotantoa ja muistutettiin vesivoiman merkityksestä säätövoiman tuottajana.

Kierrokselle osallistunut Tuula Välikangas kertoi käyneensä aivan pienenä kaikilla Iijoen voimalaitoksilla.

– Olen tullut vuonna 1952 Jumiskon voimalaitokselle vanhempieni kanssa, ja vieraillut kaikilla voimalaitoksilla. Mieheni oli töissä tällä Maalismaan voimalaitoksessa rakennusvaiheessa.

Tuula ja Oiva Välikangas tuntevat vesivoiman tuotannon ennestään. Kuva: Kai Tirkkonen
Tuula ja Oiva Välikangas tuntevat vesivoiman tuotannon ennestään. Kuva: Kai Tirkkonen

Olli Kaisto kertoi odottaneensa, milloin voimalaitokseen pääsisi vierailemaan.

– Maalismaan kylällä aloitin aikoinaan kouluni, ja voimalaitoksella töissä olevat miehet tulivat tutuiksi.

Olli Kaisto kertoi odottaneensa, milloin voimalaitokseen pääsisi vierailemaan. Kuva: Kai Tirkkonen
Olli Kaisto kertoi odottaneensa, milloin voimalaitokseen pääsisi vierailemaan. Kuva: Kai Tirkkonen

Vauhdikas arvostelulaji

Tommi Matila Oulun Seudun Melojista johti Freestyle Suomi Cup 2 -kilpailun järjestelyjä ja pysytteli vedessä varmistamassa, että kisa sujuu turvallisesti. Kilpailussa tehdään koskessa freestylekajakilla 45 sekunnin aikana temppuja ja pyörähdyksiä, jotka on pisteytetty etukäteen. Liikkeissä hyödynnetään veden virtausta, ja laji on fyysisesti vaativa.

– Vedessä on paljon voimaa, ja pitää olla hyvä lihaksisto, jotta siellä pystyy toimimaan turvallisesti. Virtaus helposti kiskoo esimerkiksi olkapäätä sijoiltaan, Matila kertoo.

Tommi Matila Oulun Seudun Melojista johti kilpailun järjestelyjä ja osallistui myös kisaan. 
Kuva Kai Tirkkonen
Tommi Matila Oulun Seudun Melojista johti kilpailun järjestelyjä ja osallistui myös kisaan.
Kuva: Kai Tirkkonen

Kilpailussa kisattiin viidessä eri sarjassa. Naisten sarjaan osallistunut 20-vuotias Tuuli Terni Joensuun kauhojista on kokenut harrastaja, sillä hän aloitti freestylemelonnan jo alakouluikäisenä. Hän sijoittui lopulta kolmanneksi sarjassaan ja kertoi ennen finaalia, että olisi tyytyväinen, jos yltäisi omaan parhaaseen tulokseensa.

– Pitäisi pystyä suorittamaan kaikki liikkeet mitä osaan. Jos ne saisi vielä linkitettyä, niin niistä saisi lisäpisteitä.

Tuuli Terni aloitti freestylemelonnan jo alakouluikäisenä. Kuva: Kai Tirkkonen
Tuuli Terni aloitti freestylemelonnan jo alakouluikäisenä. Kuva: Kai Tirkkonen

Freestylemelonnan Suomen maajoukkueeseen kuuluva Visa Rahkola voitti miesten sarjan selvin luvuin. Hän kuvasi Tikkalan patoa kansainvälisen tason harjoittelupaikaksi.

– Tämä on upea paikka lajia varten. Kosken aalto on sen muotoinen, että siinä on hyvä tehdä liikkeitä freestylekajakeilla, ja rannalle pääsee helposti.

Pääkuva: Yleisö tutustui Maalismaan voimalaitokseen ja PVO-Vesivoiman henkilöstöön. Kuva: Kai Tirkkonen