YVA-selvityksistä kertyvä tieto tarkentaa hankkeen suunnitelmia

Aloitimme pumppuvoimalaitoshankkeemme ympäristövaikutusten arvioinnin tutkimusohjelman (YVA-ohjelma) mukaiset selvitykset keväällä 2025. Valtaosa selvityksistä on saatu toteutettua, ja tavoitteenamme on jättää YVA-selostus yhteysviranomaiselle eli Lupa- ja valvontavirastolle vuodenvaihteessa.

Kerätyt tiedot toimivat pohjana hankkeen ympäristövaikutuksien arvioinnissa ja pumppuvoimalaitoksen mahdollisten toteutusratkaisujen suunnittelussa. Avaamme sinulle syksyn aikana olennaisimpia, eri tutkimuksissa tehtyjä havaintoja juttusarjassa. Lue ensin alta lisää hankesuunnittelun nykytilanteesta!  

Hankkeen tekninen suunnittelu ja hankealue tarkentuvat selvitysten rinnalla

Ison mittakaavan pumppuvoimalaitoksia ei ole toteutettu Suomessa aiemmin – siksi käynnistimme suunnittelutyön väljillä rajauksilla. Tarvitsimme kuitenkin lähtöpisteen: tähän tarpeeseen muodostimme YVA-ohjelmaamme suuntaa antavat hahmotelmat pumppuvoimalaitosrakenteiden, kuten patojen, turbiinin ja pohjakanaalin, sekä voimajohdon ja sen sähköaseman sijoittamisesta. Esitimme YVA-ohjelmassa alustavan arvion hankkeen rakentamiseen liittyvien maansiirron ja massojen määristä ja teiden tarpeesta, mutta emme vielä suunnitelleet niiden sijaintia tarkemmin. Sama koskee teknisiä ratkaisuja – pöydällämme on ollut erilaisia vaihtoehtoja tarkasteltavana. Työn luonteeseen kuuluu, että suunnitelmat täsmentyvät sitä mukaan, kun alueen tutkimukset sekä keskustelumme paikallisten kanssa etenevät.

YVA-tutkimukset ja suunnittelutyö ovatkin kulkeneet rinnakkain omina kokonaisuuksinaan, mutta toisiinsa vaikuttaen. Kerätyn tiedon avulla olemme voineet koko ajan tarkentaa suunnittelua, ja toisaalta täydentää tutkimuksia sitä mukaan, kun vaiheet ovat edenneet.

Suunnitelmat kehittyvät jatkuvasti mutta pikkuhiljaa

Olemme tarkastelleet eri vaihtoehtoja ympäristövaikutusten arvioinnin aikana, ja suunnittelu on tarkentunut alun laajoista rajauksista. Kertyneen tiedon pohjalta energiavaraston sijaintia ja patorakenteiden paikkoja emme ole merkittävästi muuttaneet, mutta olemme suunnitelleet esimerkiksi Kemijärven vedenottorakenteita, tiestöä sekä maanotto- ja läjityspaikkoja aiempaa tarkemmin. Tiedon karttuessa ja hankkeen edetessä pääsemme tekemään tarkennuksia ja hienosäätöä vielä tulevaisuudessa.

Olemme pohtineet tarkoin muun muassa Kemijärveen avautuvan pohjakanaalin sijaintivaihtoehtoja ja mittasuhteita sekä tunnelinsuun välppäratkaisuja, joiden tarkoituksena on estää roskan tai kalojen joutuminen pumppuvoimalaitoksen tunneleihin. YVA-selvitysten tutkimuksilla on keskeinen rooli. Niiden löydösten pohjalta olemme jo jättäneet yhden kolmesta pohjakanaalin sijaintivaihtoehdoista kokonaan pois suunnitelmista, suunnitelleet vaihtoehtoja veden virtausnopeuden hidastamiseksi tunnelin suulla ja suunnitelleet välppien silmäkoon tihentämistä. Vaihtoehtojen pohdinnassa vaikuttaa moni muuttuja ja eri ratkaisuissa on sekä hyviä että huonoja puolia. Jatkamme edelleen työtä, jotta pumppuvoimalaitoksen veden ottoon liittyvien ratkaisujen vaikutukset olisivat mahdollisimman vähäisiä vesiluonnolle ja vesillä liikkuville.        

Olemme hahmotelleet itse voimalaitoksen osille, kuten ajotunnelille ja poistumisteille, sekä voimajohdolle ja sen kytkinkentälle paikkoja. Nämäkään eivät ole lopullisia sijainteja, mutta näin voimme tarkemmin selvittää millaisia vaikutuksia niillä olisi ja mitä kukin vaihtoehto vaatisi tuekseen: tarvittaisiinko esimerkiksi laitureita tai tie. Olemme suunnitelleet myös tarvittavaa tieverkkoa – minne ajoväyliä tarvittaisiin ja missä ne voisivat sijaita.   

Suunnitelmat kehittyvät koko ajan, ja YVA-selostusraportin myötä saamme taas paremman käsityksen tarkemmasta suunnasta. YVA-selostuksessa esitetään hankkeelle YVA-ohjelman tapaan useita toteutusvaihtoehtoja, joiden ympäristövaikutuksia vertaillaan toisiinsa. Toteutuskelpoisimmat suunnitteluratkaisut valitaan vasta YVA:a seuraavassa lupavaiheessa.

YVA-juttusarjassa lisätietoa YVA-selostusraportin aiheista

YVA-selvityksiin, hankkeen arvioituihin vaikutuksiin sekä hankkeen toteutusvaihtoehtoihin liittyvät tiedot kootaan YVA-selostusraporttiin. Tavoitteenamme on jättää raporttimme viranomaiselle loppuvuodesta 2026, minkä jälkeen viranomainen kuuluttaa selostuksen ja asettaa sen nähtäville. Alkavassa YVA-juttusarjassa haluammekin valottaa sinulle, millaisia asioita tuleva YVA-selostusraportti sisältää. Toivottavasti löydät itseäsi kiinnostavia aiheita ja tietoa!