Varaudu, toimi ja uudistu

Pohjolan Voiman toimitusjohtaja Ilkka Tykkyläinen arvioi, että koronaepidemiasta selviytyminen vaatii yrityksiltä kykyä katsoa hyvin pitkälle tulevaisuuteen.

– Nyt ovat testissä liikkeenjohdon systemaattisuus ja yrityksen kilpailukyky. Kilpailukyvyn varmistaminen on pitkäjänteinen prosessi, hän sanoo.

Ilkka Tykkyläinen arvioi, että koronaepidemia on ollut Pohjolan Voimassakin ponnistus, joka ei hevin unohdu.

– Tilanne on vaatinut kaikilta kellotaajuuden nopeuttamista. Nyt on testattu ja varmistettu rakenteiden toimivuus, hän pohtii.

Kriisi testaa toimintamallit

– Moni on varmasti pohtinut valtiojohdon kriisitoimien oikeellisuutta ja oikea-aikaisuutta. Samaa pohdintaa käydään yrityksissä omien toimenpiteiden osalta. Ratkaisut ovat kuitenkin aina monen tekijän summa. On hyvä ottaa huomioon, että rakenteet saattavat estää tilanteen tehokkaan haltuunoton. Kriisitilanteessa on erityisen tärkeää, että vastuut ja toimintamallit ovat selkeitä. Kun tieto on heti käytettävissä, sitä jaetaan tehokkaasti ja jokainen tietää roolinsa, onnistuu reaktionopeuden nosto ja toimenpiteet pystytään optimoimaan, Tykkyläinen pohtii.

Ilkka Tykkyläinen korostaa, että yrityksissä kuten yhteiskunnassakin poikkeustilanteet vaativat nopeita päätöksiä. Siksi kriisit myös testaavat käytössä olevat toimintamallit. Erityisesti vaikeissa tilanteissa yritysjohdon pitää kuunnella herkällä korvalla asiakkaiden ja oman väen viestejä.

Mahdollisuus uusiutumiseen

Poikkeusaika tai toimintaympäristön nopea muutos tuo myös mahdollisuuksia ja ideoita, joita normaalissa arjessa ei olisi havahduttu näkemään.

– Menestyvässä liiketoiminnassa ennakoidaan jatkuvasti riskejä ja tehdään varautumissuunnitelmia. Takaraivossa pitää koko ajan kolkutella ajatus siitä, mitä toiminnassa kehitetään seuraavaksi. Ja jos suonsilmään pudotaan, niin jo sieltä ylös ponnistettaessa pitää pohtia, millaisia edellytyksiä meillä on uusiutumiseen tai muutoksiin, Ilkka Tykkyläinen sanoo.

Pohjolan Voimassa on Tykkyläisen mukaan varauduttu muutoksiin pitkäjänteisesti.

– Korona yllätti meidät kaikki. Nopeasti otimme kuitenkin käyttöön valmiusorganisaatiomme ja lähdimme hiomaan ja varmistamaan tekemistämme, hän kertoo.

Energia-ala on yhteiskunnan toiminnan kannalta yksi kriittisistä toimialoista. Lämpöä ja sähköä pitää riittää kaikissa tilanteissa. Tämä asettaa toimialalle erityisvaatimuksia.

– Pohjolan Voimassa on esimerkiksi biopolttoaineiden osuutta kasvatettu jo parinkymmenen vuoden ajan ja vesivoiman tuotantoa on kehitetty osaltaan varmistamaan sähköjärjestelmän toimivuutta erilaisissa poikkeustilanteissa, Tykkyläinen lisää.

Hän muistuttaa, että erityisesti nyt, on syytä katsoa tarpeeksi kauas ja varmistaa kilpailukyky tulevaisuudessakin.

– Tämä ajanjakso pakottaa päivittämään skenaarioita. Lama saattaa tulla syvemmäksi, kun varautuminen pidättelee investointeja, jotka näyttäytyvät riskipitoisina. Ei saa jäädä yksittäiseen asiaan kiinni, vaan pyrkiä näkemään kokonaisuus.

Asiakkaat ja henkilöstö tukena

Ilkka Tykkyläisen mukaan tiukoissa paikoissa yhteydenpitoa asiakkaisiin tulee tiivistää entisestään.

– Jos nämä suhteet hoitaa hyvin, asiakkaat seisovat rinnalla pitempään. Sieltä tulee toivo, mutta myös realistiset näkymät tulevaisuuden tarpeista, hän arvioi.

Tykkyläinen haluaa antaa myös henkilöstölleen kiitokset, sillä voima kriisistä ulos pääsemiseen löytyy hänen mukaansa ennen kaikkea johdon ja työntekijöiden hyvästä yhteistyöstä.

lkiviisastelussa kokonaisuus huomioon

Ilkka Tykkyläinen jättäisi osaoptimoidut jälkiviisaat kommentit omaan arvoonsa.

– Jälkiviisastelu ilman kokonaisvaltaista analyysia  ei vie sen paremmin yhteiskuntaa kuin yrityksiäkään eteenpäin.  Nyt on helppo sanoa, että vahvataseiset firmat pärjäävät paremmin, mutta ei se taseen vahvistaminen mikään helppo juttu ole. Jos pandemia ja sen vaikutukset olisi osattu ennakoida, kaikki tehdyt toimenpiteet olisivat todennäköisesti olleet taloudellisesti järkeviä. Toisaalta riskinhallintatoimenpiteet olisivat olleet myös kalliita ja silloin olisi jouduttu tinkimään joistain muista kehitystoimenpiteistä, hän sanoo.

Vannoutunut koripallomies ei malta olla tekemättä pelikenttävertausta.

– Joskus koripallokentillä näkyy tuomareita, jotka eivät tee mitään. Näin he eivät joudu puolustelemaan mahdollisia virhetuomioitaan, mutta ovat erittäin huonoja tuomareita, Tykkyläinen sanoo.