Vastuullisuus osana ammattitaitoa – mitä se tarkoittaa sinulle, HR- ja lakiasioiden johtaja Tiina Nyström?
Vastuullisuus organisaation kaikessa toiminnassa tarkoittaa myös koko henkilöstön kattavaa vastuullisuusosaamista. Sen juuret ovat ajantasaisen tietotaidon lisäksi sekä yrityskulttuurissa että johtamisen käytännöissä. Me Pohjolan Voimassa vahvistamme vastuullisuusosaamistamme esimerkiksi sisäisillä koulutuksillamme sekä yhdessä kumppaneidemme kanssa. Tässä juttusarjassa kerromme, mitä vastuullisuusosaaminen merkitsee eri asiantuntijoiden näkökulmista.
Pohjolan Voiman HR- ja lakiasioiden johtaja Tiina Nyström
”Vastuullisuus osana ammattitaitoa on asia, jota itse pohdin usein laajemminkin kuin oman työni näkökulmasta. Olemme Pohjolan Voimassa todenneet, että vastuullisuus on yksi niistä kyvykkyyksistä, joita tarvitsemme strategiamme toteutumiseksi. Asiaa on tärkeää pitää esillä ja juurruttaa läpi kaikkien tehtävien ja toimintatapojen.
Itse vastaan osaltani esimerkiksi siitä, että vastuullisuus näkyy ohjeissamme ja politiikoissamme, johtamisjärjestelmässämme sekä konsernin yhteisissä, niin kutsutuissa energisen meiningin tavoitteissa ja mittareissa. Huolehdin, että meillä on hyvän hallinnonnon vastuullisuuden elementit myös juridisten vaatimusten näkökulmasta kunnossa. Osallistun raportoinnin kehittämiseen niin, että vastuullisuusasiat huomioidaan yhä paremmin myös raportoinnissa. Arvoketjujen vastuullisuudesta olemme tehneet jo aiemmin ohjeistuksia lakitoiminnossa, mutta nyt kehitämme tätä edelleen käymällä asiaa läpi eri toimintojemme edustajien kanssa ja edelleen selkeyttämällä ohjeistusta ja toimintatapoja.
HR-puolella vastuullisuuden tulee näkyä aina rekrytoinnista alkaen niin, että otamme huomioon monimuotoisuuden ja rekrytointiprosessin läpinäkyvyyden. Turvallisuus ja henkilöstön hyvinvointi ovat luonnollisesti aivan keskeisiä seikkoja. Keskustelemme yhdessä sekä kunkin pohjolanvoimalaisen oman että koko työyhteisön yhteisen hyvinvoinnin vaalimisesta ja kehittämisestä, minkä lisäksi jokainen työntekijä on päässyt laatimaan oman hyvinvointisuunnitelmansa psykologin avulla.
Vastuullisuus ei mielestämme rajoitu vain työtehtäviin ja olemme halunneet tarjota työntekijöillemme mahdollisuuksia monenlaisiin vastuullisuustekoihin. Niinpä pohjolanvoimalaiset voivat esimerkiksi tehdä vapaaehtoistyötä työajalla. Olimme esimerkiksi juuri HR- ja lakitiimin kanssa auttamassa Ukraina-keskuksessa.
Olemme myös määritelleet, mitä vastuullisuusosaaminen meillä käytännössä tarkoittaa. Käymme jokaisen pohjolanvoimalaisen kanssa asiaa läpi mm. kehitys- ja osaamisen kehittämisen keskusteluissa. On pohdittu mitä vastuullisuusosaaminen juuri minun kohdallani tarkoittaa ja miten voin kehittää sitä. Vastuullisuuskoulutukset ovat meillä pakollisia kaikille. Lisäksi olemme kouluttaneet yhtiöidemme hallitustemme jäsenet vastuullisuusteemaan varmistaaksemme vastuullisen hallitustyöskentelyn ja sen, että hallituksella on valmiudet valvoa vastuullisuuden toteutumista yhtiöidemme johtamisessa.
On hienoa nähdä, miten sitoutunut koko Pohjolan Voima on vastuullisuuteen, kaikki yhdessä. Omien ja kumppaniemme asiantuntijoiden sekä sidosryhmiemme kanssa pystymme sparraamaan, priorisoimaan, asettamaan tavoitteita ja kasvattamaan ymmärrystämme vastuullisuudesta yhdistämällä osaamisemme.”