Vastuullisuus osana ammattitaitoa: Mitä se tarkoittaa sinulle, johtamisen asiantuntija Paula Kilpinen?
Vastuullisuus organisaation kaikessa toiminnassa tarkoittaa myös koko henkilöstön kattavaa vastuullisuusosaamista. Sen juuret ovat ajantasaisen tietotaidon lisäksi sekä yrityskulttuurissa että johtamisen käytännöissä. Me Pohjolan Voimassa vahvistamme vastuullisuusosaamistamme esimerkiksi sisäisillä koulutuksillamme sekä yhdessä kumppaneidemme kanssa. Tässä juttusarjassa kerromme, mitä vastuullisuusosaaminen merkitsee eri asiantuntijoiden näkökulmista.
Pohjolan Voiman kumppani, johdon neuvonantaja ja coach Paula Kilpinen
”Vastuullisuuskeskustelu painottui pitkään ympäristövastuullisuuteen sekä vastuullisuuteen liittyvään regulaatioon ja raportointiin. Suomi on nähty jopa eräänlaisena mallimaana hallinnollisessa ja taloudellisessa vastuullisuudessa. Viime aikoina myös sosiaalinen vastuullisuus on noussut yhä vahvemmin yritysten agendalle.
Nyt kun regulaation ja raportoinnin taso on monelle jo tutumpi asia, on aika ottaa seuraava askel – useat yritykset vievätkin kestävyyttä yhä enemmän regulaation tasolta toimintansa ytimeen. Tähän tulisi kaikkien organisaatioiden kuitenkin keskittyä entistä enemmän. Kestävyyden on oltava aidosti osa yrityksen toimintatapaa, mikä edellyttää tavoitteellista johtamista.
Olen toiminut Pohjolan Voiman kumppanina kyvykkyyksien ja osaamisen kehittämisessä jo useamman vuoden ajan. Tiedämme, että vastuullisuus on yksi niistä olennaisista kyvykkyyksistä, joita Pohjolan Voiman väki tarvitsee toimiakseen strategiansa mukaisesti. Kehitämme yhdessä sitä, miten tätä vastuullisuusosaamista johdetaan yhä vahvemmin.
On tärkeä, että vastuullisuus asemoidaan organisaatiossa oikein: se ei ole vain regulaation sanelemana pakko, vaan strategisesti keskeinen asia. Jotta strategia ja muutokset sisäistetään koko organisaatiossa, on niitä katsottava myös inhimillisestä näkökulmasta ja tunnetasolla. Vastuullisuudesta ja oppimisesta tulee aidosti osa yrityksen toimintatapaa vasta, kun ne ovat osa yrityskulttuuria. Tämänkin ehtona on ymmärrys ja toimintatapojen systemaattinen johtaminen.
Vastuullisuutta ei siis voi johtaa erillisenä asiana, vaan se tulee viedä organisaation ja arvoketjun kaikille eri tasoille. Mitä tämä sitten tarkoittaa johtamisessa? Ensinnäkin johtajia on autettava ymmärtämään, mitä kaikkea vastuullisuus organisaatiolle tarkoittaa. Vain siten he voivat puolestaan auttaa omaa tiimiään ymmärtämään. Vastuullisuus on hyvä tuoda käytännön tasolle ja miettiä mitä se tarkoittaa jokaisen tiimiläisen omassa tehtävässä. Samalla pitää kuitenkin tarjota myös näkyväksi iso kuva ja auttaa hahmottamaan kokonaisuutta.
Itse pääsen neuvonantajana ja valmentajana sekä muuten omassa verkostossani edistämään monin tavoin vastuullisuutta ja tietoisuutta sen merkityksestä. Tehtävissäni omankin vastuullisuusosaamiseni on siis oltava hyvin ajan tasalla. Toimin myös Henley Business Schoolin toimitusjohtajana, ja tässä roolissa varmistan, että vastuullisuus on osa toimintaamme. Koulutus jo itsessään on sosiaalista vastuullisuutta ja esimerkiksi kumppaniyliopistossamme korostuu myös ympäristöpuoli. Itselleni on tärkeää työskennellä sen eteen, että emme ottaisi takapakkia vastuullisuusasioissa, vaikka geopoliittinen ja taloudellinen tilanne aiheuttavatkin epävarmuutta.”